Pääomasijoittajat panostavat listautuviin yrityksiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääomasijoittajat ovat suunnanneet panostuksensa listautumiskelpoisiin yrityksiin. Viime vuonna Euroopassa käytetystä rahasta 49 prosenttia suunnattiin liiketoiminnassaan jo pidemmälle ehtineisiin yrityksiin. Osuus on korkein vuoden 1999 jälkeen.

Toisen ja sitä myöhempien sijoituskierrosten osuus kasvoi 40 prosenttiin edellisen vuoden 33 prosentista. Siemenvaiheen ja ensimmäisen kierroksen sijoutusten osuus putosi kaksi prosenttiyksikköä, kertoo Ernst & Youngin ja Dow Jones VentureOnen teettämä tutkimus.

- Viime vuonna Euroopassa listautui 60 pääomasijoittajien tukemaa yritystä. Tässä markkinatilanteessa sijoittajat keskittyvät nykyisten sijoituskohteidensa tukemiseen listautumiskelpoisiksi tekemällä niihin suuria jatkosijoituksia, kertoo VentureOnen tutkimusjohtaja Steve Harmston.

Tutkimuksen mukaan Euroopassa tehtyjen pääomasijoitusten mediaanikoko oli viime vuonna 2 miljoonaa euroa, mikä on korkein lukema vuoden 2000 jälkeen. Sijoitusten kokonaismäärä kuitenkin laski 16 prosenttia ja yhteisarvo 5 prosenttia.

Euroopaan pääomasijoitusten yhteisarvo oli viime vuonna 3,6 miljardia euroa. Suurin yksittäinen sijoitus oli 46,2 miljoonan euron sijoitus biolääketieteen alalla toimivaan brittiläiseen Oxageniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Presidentti Koiviston kunniaksi postimerkki – luvassa miljoonapainos

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    10. 10

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää