Myyntihuhujen keskellä olevan CapManin osakekauppa poikki

Julkaistu: , Päivitetty:

Sijoitusyhtiö CapManin osakkeiden kauppa on keskeytetty Helsingin pörssissä. Yhtiön mukaan se kertoo syyt myöhemmin päivällä.

Ulkomaisten uutistoimistojen keräämien lehtitietojen mukaan belgialainen sijoitusyhtiö GIMV olisi kiinnostunut CapManin ostamisesta ja olisi hieronut siitä kauppaa jo kuukausien ajan.

Capmanin suurin yksittäinen omistaja on hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen, jolla on henkilökohtaisesti ja Aristo Investin kautta hallussa 13,2 prosenttia osakkeista. Muita suuria omistajia ovat Olli Liitola, Tuomo Raasio ja Vesa Vanha-Honko, jolla kullakin on hallussa 7 prosenttia osakkeista. He kaikki kuuluvat yhtiön sisäpiiriin.

Toimitusjohtaja Heikki Westerlundilla on henkilökohtaisesti ja yhtiönsä kautta hallussa 5,2 prosenttia osakkeista.

Nykymuotoinen CapMan syntyi vuonna 1993 kun Tolppanen, Vanha-Honko, Tuomo Raasio ja Olli Liitola ostivat silloisen CapManin mbo-kaupalla KOP:lta, Pohjolalta ja Programatorilta.

Yhtiö hallinnoi erilaisissa rahastoissaan noin 2,2 miljardin euron pääomia

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    7. 7

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    8. 8

      Facebook tekee kovaa tulosta

    9. 9

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    10. 10

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    6. 6

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    9. 9

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    11. Näytä lisää