Hollannin KPN paransi yllättäen

Julkaistu:

Hollannin suurin teleyhtiö, Royal KPN NV kohensi yllättäen loppuvuoden tulostaan 12 prosenttia. Yhtiö aikoo ostaa takaisin omia osakkeitaan yli miljardilla eurolla tänä vuonna. Lokakuussa toteutettu Telfortin osto puolestaan on vastaveto Tele2:n Versatel -kaupalle.
Loka-joulukuussa KPN:n nettottulos nousi 604 miljoonaan euroon eli 0,28 senttiin osaketta kohti. Vertailukauden tulos oli 539 miljoonaa euroa eli 0,23 senttiä per osake.

Liikevaihto lisääntyi 2,5 prosenttia runsaaseen kolmeen miljardiin euroon, yhtiö ilmoitti tiedotteessaan.

Vaihtoa lisäsi kauden aikana toteutettu 980 miljoonan euron arvoinen yritysosto, jossa KPN hankki Hollannin kolmanneksi suurimman mobiiliyhtiön Telfort NV:n.

Analyytikot olivat povanneet KPN:lle keskimäärin 368 miljoonan euron tulosta, jonka yhtiö ylitti vaivatta. Myynti asettui odotusten mukaiseksi.

Hollannissa markkinatilannetta on muuttanut viranomaisten lisääntynyt valvonta ja kilpailun edistäminen sekä uusien yritysten tulo mobiilialalle. Esimerkiksi tukholmalainen Tele2 hankki viime vuonna omistukseensa KPN:n kilpailijan Versatel Telecom Internationalin.

KPN:n viime kesäkuussa tekemä Telfort -kauppa olikin markkinajohtajan vastaveto Versatel -hankinnalle. Telfortin osto vietiin loppuun lokakuussa.

Henkilöstöleikkaukset jatkuvat

Bloombergin mukaan pääjohtaja Art Scheepbouver luotsaa yhtiötä uusiin palveluihin kuten nettipuheluihin ja digi-tv -palveluihin.

Vuoden 2007 loppuun mennessä entinen valtion monopoli myös leikkaa 1 500-1 750 työpaikkaa. Seuraavina kahtena vuotena väki vähenee vielä 3 000:lla työntekijällä. Viime syyskuussa KPN:n palkkalistoilla työskenteli 28 700 henkilöä.

Leikkauksissaan KPN seuraa isompien kilpailijoidensa Deutsche Telekomin ja France Telecomin viitoittamaa tietä.

Vuodelle 2006 yhtiö ennustaa hidasta, pienten yksinumeroisten prosenttilukujen suuruista myynnin kasvua. Tulos pysynee viime vuoden tasolla.

Yhtiö kaavailee viime vuodelle 0,45 euron osakekohtaista osinkoa. Tässä on melkein kolmasosan parannus vuotta aiemmasta osingosta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    4. 4

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    10. 10

      Trumpilla kaksi ehdokasta Fedin johtoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    7. 7

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää