Poliisi tutkii kaikkien Jippii-johtajien tekoset

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskusrikospoliisilla on kiire saada teleoperaattori Jippiitä eli nykyistä Saunalahtea koskeva esitutkinta valmiiksi tänä keväänä.

Rikostutkinnan keskeisin kohta on Jippiin Saksan-toiminnot ja huonosti kannattavista liiketoimista tiedottaminen vuonna 2001. Juttu uhkaa vanhentua tänä keväänä.

Rikostutkinnassa epäiltyjen piiri on laajentunut yhtiön vuoden 2001 hallitukseen ja koko toimivaan johtoon.

Tutkinnassa on aikaa vienyt mittava todistajien ja kuulustelujen määrä. Asiakirjojen tutkimukset ovat ulottuneet Saksaan asti. Poliisi on rikostutkinnan aikana kuulustellut useita kymmeniä ihmisiä.

Pörssitiedottamisen lisäksi poliisi tutkii, syyllistyivätkö Jippiin avainhenkilöt sisäpiiritiedon väärinkäyttöön vuonna 2001.

Toukokuussa yhtiö kertoi, että sen liikevaihto ja -voitto ylittävät merkittävästi analyytikkojen arviot. Liikevoiton piti nousta seuraavana vuonna 25 miljoonaan euroon ja liikevaihdon lähes 300 miljoonaan euroon. Jippiin kurssi ponkaisi tiedotteen julkistamisen jälkeen nousuun. Johtajat ja työntekijät myivät optioita ja osakkeita toukokuun kurssinousun jälkeen.

Elokuussa yhtiö julkaisi tiedotteen Saksan vaikeuksista. Osavuosikatsauksessa yhtiö kertoi elokuussa, että Saksan ongelmat painoivat konsernin alkuvuoden tuloksen 4,7 miljoonaa euroa tappiolle. Yhtiön kurssi romahti.

Jippiin toimitusjohtaja erosi syyskuussa. Joulukuussa yhtiö hakeutui velkasaneeraukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää