Luparalli tukki nikotiinin tulon kauppoihin

Nikotiinituotteiden kauppa vapautuu tänään keskiviikkona, mutta ruokakauppojen hyllyissä tuotteita ei vielä ole. Kaupat joutuvat odottamaan myyntiin hinkumiaan nikotiinivalmisteita vielä vähintään viikkoja.

Myynti edellyttää lupaa myymälän sijaintikunnalta. Kunnissa vain ei ole vielä ratkaistu, kuka lupia jakaa.

- Laki annettiin tammikuun puolivälissä ja se tulee voimaan 1. helmikuuta. Väliin jäi lyhyt aika, jonka kuluessa kunnat eivät ole voineet valmistautua. Kunnanvaltuustojen on päätettävä, mikä viranomainen valvontaa hoitaa, Kuntaliiton sosiaali- ja terveystoimen päällikkö Tuula Taskula sanoo.

Taskula laskee, että myyntilupahakemuksia voi kertyä tuhansia. Kauppaketjuille tosin riittää saman kunnan alueella yksi lupa.

- Kyllä tässä jonkin aikaa menee. Tämä on kunnille uusi lääkelakiin perustuva tehtävä. Valmistelu vie väistämättä aikansa, Taskula toteaa.

Kauppa laskee nappaavansa parissa vuodessa puolet nikotiinivalmisteiden myynnistä.

- Tottakai haluamme tämän tuoteryhmän. Todennäköisesti tuotteet tulevat jokaiseen myymälään. Mutta saattaa mennä maaliskuulle, Tradekan valikoimapäällikkö Timi Lähteenaro sanoo.

- Riippuu miten nopeasti kunnat etenevät. Lupien hakeminen vasta alkaa, Lähteenaro huokaa.

Nikotiinivalmisteet olisivat päivittäistavarakaupoille yhtä suuri tuoteryhmä kuin vaikkapa mausteet tai luontaistuotteet, hän vertailee.

- Kun jakelu laajenee, on odotettavissa kuluttajahintojen lasku. Apteekit tuskin katsovat kehitystä sivusta, Lähteenaro jatkaa.

Yliopiston Apteekki laskikin tammikuussa nikotiinivalmisteiden hintoja 11 prosenttia.

Hinnanlaskun syy on nikotiinivalmisteiden irtoaminen apteekkimaksusta.

- Laskimme hintoja apteekkimaksun verran. Teimme sen jo vuoden vaihteessa, apteekkari Jari Kokkonen Yliopiston apteekista sanoo.

- On vaikea sanoa, paljonko myyntiä siirtyy päivittäistavarakaupoille. Saapa nähdä, ottaako kauppa vain myyvimmät tuotteet, Kokkonen miettii.

Apteekit maksavat myynnistään apteekkimaksua.

- Jos myös muilta itsehoitotuotteilta poistetaan apteekkimaksu, laskemme niiden hintoja, Kokkonen lupaa.

Suomalaiset ostavat korvausnikotiinia noin 30 miljoonalla eurolla vuodessa. Suurimmat nikotiinituotteiden valmistajat ovat Pfizer ja Novartis.

Tanskassa ja Norjassa päivittäistavarakaupat myyvät jo nikotiinituotteita. Tanskassa myynti ovat kasvanut vapauttamisen jälkeen yli 60 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    3. 3

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    8. 8

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää