Idolsille ja Big Brotherille huomautukset piilomainonnasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Julkisen sanan neuvosto on antanut MTV3:lle ja Subtv:lle huomautuksen piilomainonnasta. Huomautukset koskevat Idols- ja Big Brother -ohjelmia.

Neuvoston mukaan katsojan on voitava luottaa siihen, että kaupallista aineistoa ei sekoiteta toimitukselliseen aineistoon. Idols-ohjelmasarjassa mainoskatkojen lisäksi puhelinoperaattori Elisan nimi näkyi kannatusplakaateissa, ilmapalloissa ja äänestysnumeron yhteydessä televisioruudussa.

MTV3:n mukaan Elisa oli Idols-sarjan sponsori, joka ei vaikuttanut millään tavoin ohjelman sisältöön, sijoitteluun eikä kanavan toimitukselliseen riippumattomuuteen. JSN kuitenkin katsoi, että operaattorin nimen ja logon näkyminen oli tarkoituksellista ja mainosmaista.

Toinen JSN:n langettavista päätöksistä koski Subtv:n Big Brother ohjelmassa näkyneitä R-kioskin ja Fanipalan tunnuksia. Esimerkiksi Fanipala näkyi selkeästi päiväkirjahuoneen seinän kuvioinnissa.

Vaikka tahot olivat ohjelman sponsoreita, JSN:n katsoi, että tunnusmerkkien näkyminen oli mainosmaista ja tarkoituksellista. JSN:n mukaan kanavan on pidettävä markkinoinnin ja toimituksellisen aineiston raja selkeänä. Rajan on myös näytettävä ulospäin selkeältä.

Aiemmin samasta asiasta huomautti Viestintävirasto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    7. 7

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    8. 8

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    9. 9

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    10. 10

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää