Latinalainen Amerikka ilonaihe Ericssonille

Julkaistu:

Verkkolaitteiden markkinajohtaja Ericsson AB teki 52 prosentin tulosparannuksen neljännellä neljänneksellä. Erityisesti yhtiö menestyi Amerikoissa. Konsernijohtaja Carl-Henric Svanberg odottaa telealalta maltillista kasvua tänä vuonna.
Ericssonin nettotulos kipusi loka-joulukuussa 8,54 miljardiin Ruotsin kruunuun eli noin 1,1 miljardiin dollariin. Osakekohtainen tulos oli 0,54 kruunua. Vertailukauden tulos oli 5,62 miljardia kruunua ja 0,35 kruunua osaketta kohti.

Jakson myynti kohosi 45,7 miljardiin kruunuun vuotta aiemmasta 39,4 miljardista kruunusta.

Ericssonin konserniiohtaja Carl-Henric Svanberg sanoo yhtiön kasvattavan verkkolaitteiden toimituksiaan erityisesti Venäjällä ja Latinalaisessa Amerikassa sitä mukaa kun matkapuhelinten markkinat näillä alueilla kehittyvät.

Ericssonin kovin verkkokilpailija Nokia korotti viime viikolla näkemystään matkapuhelinten myynnistä, Bloomberg huomauttaa.

Ericsson kertoi tuloksestaan ennen kaupankäynnin alkamista Tukholman pörssissä. Vuoden aikana yhtiön osakkeen kurssi on Ruotsissa noussut 34 prosenttia.

Svanbergin nimityksen jälkeen vuoden 2003 helmikuusta lähtien Ericssonin osakkeen arvo on yli nelinkertaistunut.

Länsi-Euroopan markkinat täynnä

Bloombergin haastattelemat analyytikot ovat olleet huolissaan Ericssonin bruttomarginaaleista. Neljännen kvartaalin marginaali oli 44,2 prosenttia, kun se kolmannella neljänneksellä oli 45,6 ja vuosi sitten 45,2 prosenttia. Markkinoiden ennuste oli 45,5 prosenttia.

Ericssonin mielestä marginaalien kehitys heijastelee verkkobisnesten yleistä suuntaa, jossa palveluiden merkitys lisääntyy.

Ericssonin myynti kasvoi erityisen ripeästi Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Pohjois-Amerikassa kasvu oli 82 prosenttia ja Latinalaisessa Amerikassa 33 prosenttia.

Murheenkryyniksi jäi Länsi-Eurooppa, jossa myynti lipesi 4,3 prosenttia edellisvuodesta. Eräiden analyytikkojen mielestä sama suunta jatkuu ja lasku vain kiihtyy läntisessä Euroopassa.

Markkina-arviossaan Ericsson käyttää sanaa ?maltillinen?, mikä Svanbergin kielenkäytössä tarkoittaa myynnin kasvua korkeilla yksinumeroisilla prosenttiluvuilla tänä vuonna.

Jakson aikana Ericsson teki historiansa suurimman yritysoston. Yhtiö nielaisi yli satavuotiaan brittiläisen Marconin 1,2 miljardin punnan kaupalla lokakuussa.

Svanbergin mukaan isot yrityskaupat ovat tältä erää ohi, ja Ericsson sulattelee Marconin toimintoja omaan organisaatioonsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    2. 2

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää