Kodakilla vielä edessä kallis saneeraus

Julkaistu:

Filmeistään tunnettu Eastman Kodak Co. kasvatti digitaalisten tuotteidensa myyntiä 12 prosenttia loppuvuonna. Samalla yhtiön tappio supistui 52 miljoonaan dollarin. Saneerauksesta aiheutuu tänä vuonna miljardin dollarin kustannukset.
Pääjohtaja Antonio Perez aikoo vääntää Kodakin kurssin pois tavanomaisista filmeistä ja yhä enemmän kohti digitaalisia tuotteita ja palveluja. Saneerauksen kalleudesta ja hitaudesta huolimatta Perez sanoo Kodakin etenevän ohjelman mukaisessa aikataulussa.

Perez huomautti tulostilaisuudessa, että koko viime vuonna Kodakin digitaalisen puolen myynti kasvoi 45 prosenttia ja ylitti ensi kertaa perinteisen teknologian myynnin, Wall Street Journal kirjoittaa.

New Yorkin Rochesterissa sijaitseva yhtiö teki loka-joulukuussa 52 miljoonan dollarin nettotappion. Osaketta kohti tappio oli 0,18 dollaria. Vuotta aiemmin vertailuluvut olivat 59 miljoonan dollaria tappio ja 0,20 dollarin tappio per osake.

Yritysostot toistaiseksi jäissä

Myynti kasvoi 4,2 miljardiin dollariin eli Wall Streetin 3,76 miljardin dollarin ennustetta suuremmaksi. Myynnin kasvusta suurin osa syntyi yrityskaupoista, joissa Kodak osti varsinkin yritystulostimiin väriaineita ja lisävarusteita toimittavia pienempiä yhtiöitä.

Niinpä digitaalituotteiden myynti kasvoi 45 prosenttia 2,67 miljardiin dollariin, mutta tavanomaisten tuotteiden toimitukset vähenivät 21 prosenttia 1,51 miljardiin dollariin.

Tänä vuonna Kodakin suunnitelmissa ei ole uusia yritysostoja. Yhtiö povaa koko myynnin putoavan tänä vuonna 2-4 prosentin verran, mutta digipuolella kasvua syntynee 16-22 prosenttia.

Koko viime vuonna Kodakin nettotappio oli 1,37 miljardia dollaria.

Kodakilla ja Antonio Perezillä on vielä kivinen tie luoda uudesti syntynyt yhtiö. Kodak ennustaa, että tälle vuodelle se kirjaa toiminnan järjestelyistä vielä miljardin dollarin verran kuluja.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    4. 4

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    5. 5

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    6. 6

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    7. 7

      Ilmarinen on tyytyväinen sijoitusten tuottoon

    8. 8

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    9. 9

      Euroalueen talousluottamus huipputasolla

    10. 10

      Poikkeusluvilla pyritään ehkäisemään kotimaan hintojen nousua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    7. 7

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    8. 8

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    9. 9

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää