Siemens pysyy ict-yhtiönä

Julkaistu:

Kiista saksalaisen Siemensin suunnasta tuntuu kärjistyvän. Viikonloppuna hallituksen jäsen Edward Krubasik kiisti yhtiön aikeet myydä telekommunikaatio -yksikkönsä osia. Tätä ennen eräät tahot olivat ?pullasorsapuheillaan? vaatineet jopa ict-alalta irtautumista.
Siemens AG:n tulos on painunut laskusuuntaan neljällä perättäisellä neljänneksellä. Tämä on ymmärrettävästi hermostuttanut sijoittajia, joista eräät ovat alkaneet vaatia radikaaleja toimia suuryhtiön trimmaamiseksi tuloskuntoon.

Müncheniläisyhtiön hallituksen jäsen Edward Krubasik sanoi viikonloppuna, ettei yhtiöllä ole aikeita myydä heikosti pärjäävää telekommunikaatio -yksikköään.

- En voi kuvitella myymistä. Alalla on hyvä tulevaisuus edessään, vaikka meillä riittää töitä, Krubasik kertoi Bloombergille WEF:n (World Economic Forum) kokouksessa Davosissa sunnuntaina.

Eräät suuromistajat ja anlyytikot ovat olleet sitä mieltä, että Siemensin pitää karsia kannttamattomimpia yksikköjään ja keskittyä ydintoimintoihinsa. Suuromistajien joukkoon kuuluvan DWS Investment GmbH:n johtaja Henning Gebhardt vaati telekommunikaatiosta ainakin osittaista irrottautumista Siemensin yhtiökokouksessa viime viikolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Deutsche Bankin mies Gebhardt sai yllättäen kannatusta eräiltä piensijoittajien edustajilta, joiden mielestä telealalla pitäytyminen on kuin ?pullasorsan pitämistä hengissä lammikkoa vaihtamalla.?

Siemensin loka-joulukuun tulos putosi 19 prosenttia 813 miljoonaan euroon, kun ict-yksikön tappiot kasaantuivat ja verkkobisnes jatkoi heikosti kannattavana, Bloomberg sanoo.

Telelaitteita valmistava Communications -yksikkö on myynnillä ja henkilöstömäärällä mitattuna Siemensin suurin yksikkö kaikkiaan 11:stä toimialasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää