USA:n kasvun hyytyminen uhka myös Euroopalle

Julkaistu: , Päivitetty:

USA:n talouskasvun notkahdus uhkaa Euroopan ja Suomen taloutta. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen odottaa, että USA:n hyytyminen iskee jatkuessaan myös Eurooppaan. Kollega Timo Lindholm Osuuspankkikeskuksesta arvioi, että Euroopan talous joutuu selviytymistestiin.

Lindholmin mukaan huippuvauhti USA:n talouskasvussa on takana.

- Hitaampaan suuntaan mennään.

Lindholm odottaa, että USA:n talous kasvaa tänä vuonna reilun kahden prosentin vauhdilla. Viime vuonna kasvuvauhti oli ennakkotietojen mukaan 3,5 prosenttia.

Eilen julkaistujen alustavien lukujen mukaan Yhdysvaltain talouden kasvuvauhti oli selvästi odotettua hitaampaa.

Tyrväinen pitää Yhdysvaltain tuoreita lukuja alkusoittona sille, että maan talouskasvu painuu pysyvästi aiempaa vaisummaksi.

- Jos kasvu hidastuu pysyvästi Yhdysvalloissa, vaikutus on joka tapauksessa euroalueen kasvuun miinusmerkkinen.

- Kiina ja Yhdysvallat ovat tärkeitä Saksan viennille. Jos USA:n talouskasvu hidastuu, se heijastuu voimallisesti Kiinaan, sanoo Tyrväinen.

Toisin sanoen Saksa saa iskun USA:n ja Kiinan kautta. Tyrväisen mielestä myös Italia on heikoilla, jos USA vajoaa. Entäpä Suomi?

- Suomeen USA:n kasvun hidastuminen tulisi suoraan, euromaiden ja Aasian maiden kautta.

Lindholmin mielestä edessä on samantapainen testi kuin vuosituhannen vaihteen taantuman aikaan. Silloin Eurooppa painui USA:n perässä. Lindholmin mielestä olennainen kysymys on, löytyykö muista vauraista maista sen verran korviketta tilalle, että maailmantalous pysyy raiteillaan.

- Onko euroalueella omaehtoista kasvua vai mennäänkö USA:n perässä, kysyy Lindholm.

Euromaiden talous on lähtenyt virkistymään, joten USA:n notkahdus osuu pahaan aikaan.

- Jos euroalue ei pääse edes kahden prosentin kasvuun ilman USA:n vetoapua, kyllä euroalue on surkea kokonaisuus, sanoo Lindholm.

Ennakkotietojen mukaan euroalueen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna vajaat kaksi prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää