Flarionin ofdma-väki Qualcommin suojiin

Julkaistu:

Langatonta teknologiaa kehittävä Qualcomm Inc. on saattanut loppuun Flarion Technologiesin oston. Qualcomm makeutti 600 miljoonan dollarin kauppaa vielä ehdollisella, noin 205 miljoonan dollarin porkkanalla.
Amerikkainen Qualcomm maksoi langatonta laajakaistatekniikkaa kehittävästä Flarionista 600 miljoonaa dollaria käteisenä ja osakkeina.

Tiettyjen tunnuslukujen täyttämisen myötä kauppahinta voi kohota vielä 205 miljoonalla dollarilla, Qualcomm sanoi tiedotteessaan. Myös nämä rahat maksetaan käteisenä ja Qualcommin osakkeina.

Flarion on kehittänyt niin sanottua flash-ofdma (Orthogonal Frequency Division Multiplex Access) -teknologiaa, jolle myönnettiin Suomessa 450 megahertsin taajuuden toimilupa.

Qualcommin toimitusjohtaja Paul E. Jacobs odottaa Flarionin suunnittelijoiden ofdma -tietämyksen vahvistavan Qualcommin asemaa tällä kasvavalla alueella.

Qualcomm odottaa Flarionin ostolla olevan noin 0,02 dollarin, lähinnä t&k-kuluista aiheutuva osakekohtainen laimennettu tulosvaikutus. Kaupalla on lisäksi osakeoptioista johtuva 0,01 dollarin laimennettu vaikutus Qualcommin tulokseen osaketta kohti syyskuussa 2006 päättyvällä tilikaudella.

Takana tanakka kvartaali

Myöhään keskiviikkona julkistamassaan raportissa Qualcommin liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa vuoden takaisesta 25 prosenttia 1,74 miljardiin dollariin. Nettotulos kipusi 21 prosenttia 620 miljoonaan dollariin, kuten Digitoday kertoi eilen.

Qualcommin nettotulokseen vaikuttavat eniten lisensseistä saadut rojaltit. Niistä yhtiö tienasi päättyneellä neljänneksellä 517 miljoonaa dollaria.

Kalifornialaisyhtiö on kärhämöinyt muun muassa Nokian kanssa rojaltimaksuista. Asia on johtanut molemminpuolisiin syytöksiin ja oikeustoimiin.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää