BellSouth maksaa yhä Katrinan vierailusta

USA:n kolmanneksi suurin puhelinyhtiö BellSouth paransi loka-joulukuun tulostaan 34 prosenttia matkaviestinnän ansiosta. Yhtiö hyötyi osuudestaan Cingular Wirelessissä, kun lankaliittymien bisnekset jatkoivat taantumistaan. Hurrikaani Katrinan tuhot tuntuvat yhä.
BellSouth Corp. omistaa 40 prosenttia Cingular Wireless -mobiiliyhtiöstä, josta loppuosa kuuluu AT&T Inc:lle. Jakson aikana Cingular hankki 1,8 miljoonaa uutta matkapuheluasiakasta.

Nimen omaan Cingularin ansiosta BellSouthin nettotulos kohosi 965 miljoonaan dollariin eli 0,53 dollariin osaketta kohti päättyneellä neljänneksellä. Vuosi sitten loka-joulukuussa luvut olivat 720 miljoonaa dollaria ja 0,39 dollaria per osake, Reuters kirjoittaa.

Myynti kasvoi 8,6 miljardiin dollariin vertailukauden 7,9 miljardista dollarista. Luku oli suurin piirtein analyytikoiden odotusten mukainen.

BellSouthin mukaan sen lankaliittymien myynti sekä yksityis- että yritysasiakkaille laski 6,2 prosenttia vuoden takaisesta.

Internet -laajakaistayhteydet sen sijaan jatkoivat kasvuaan ja tällä saralla yhtiö hankki 204 000 uutta asiakasta neljänneksen aikana.

Tunnusluvut vastasivat varsin hyvin muun muassa Lehman Brothersin analyytikkoarvioita ja laajakaistayhteyksien kasvussa ylittivätkin ne.

Kallis Katrina

Nimensä mukaisesti BellSouth on erittäin vahva puhelinyhtiö Yhdysvaltain eteläosissa.

Muun muassa koko New Orleansin kaupungin tuhonnut hurrikaani Katrina aiheutti yhtiölle 700-900 miljoonan dollarin laskun televerkkojen uudelleen rakentamisesta.

Aiempi, heti syyskuussa tehty arvio oli 400-600 miljoonaa dollaria, joten Katrinan vierailu kävi myös BellSouthille kalliiksi.

Talousjohtaja Pat Shannon odottaa vakuutusyhtiöiden korvaavan 250 miljoonan dollarin verran Katrinan tuhoista. Shannon arvelee, että yhtiö onnistuu maksamaan suurimman osan myrskytuhoista vuoden puoliväliin mennessä.

Keskiviikkona BellSouthin osakkeen kurssi kohosi 0,40 dollaria eli 1,5 prosenttia 27,32 dollariin New Yorkin pörssissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    2. 2

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää