Metsäteollisuus ja kauppa rynnivät Venäjälle

Julkaistu: , Päivitetty:



Suomalaisyrityksistä metsäyhtiöt ovat viime vuosina innokkaimmin investoineet Venäjälle. Kauppa- ja teollisuusministeriön tässä kuussa julkistaman tutkimuksen mukaan ne ovat sijoittaneet selvästi eniten pääomaa Venäjän markkinoille.

Metsäteollisuuden kanssa samaan yli 400 miljoonan euron sijoituskantaan on tutkimuksessa niputettu kustantaminen ja painaminen. Summasta kolmasosa koostuukin aikakauslehtiyhtiö Sanoma Magazinesin toiminnoista. Metsäyhtiöille jää kuitenkin iso potti, kun mukaan lasketaan investoinnit metsätalouteen.

- Metsäyhtiöt ovat viime aikoina ostaneet etenkin puunhankintayhtiöitä saadakseen hakkuuoikeuksia, sanoo tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi Etlatiedosta.

Yhtiöt ovat perustaneet viime vuosina myös joitakin sahoja ja ostaneet vaneri- ja kartonkitehtaita Venäjältä.

- Muutamassa vuodessa ne ovat rakentaneet Venäjälle todella merkittävän sahakapasiteetin, Hernesniemi sanoo.

Toiseksi eniten rahaa on sijoitettu sähkön ja lämmön tuotantoon. Tämä selittyy Fortumin investoinneilla Lenenergoon ja Kolenergoon, joista muodostetaan uusi yhtiö.

- Fortum on ensimmäinen merkittävä ulkomainen sijoittaja sähköntuotantoon Venäjällä.

Hernesniemen mukaan Fortumin sijoitus on silläkin tavalla poikkeuksellinen, että se on yhteisyrityksessä vähemmistöomistajana. Yleensä suomalaiset pyrkivät välttämään riskiä ostamalla yrityksen joko kokonaan tai valtaosan siitä.

Muista toimialoista Venäjän-valloitusta ovat lähteneet voimallisesti hakemaan esimerkiksi elintarviketeollisuus ja kauppa. Stockmannilla ja Rautakeskolla on isoja bisneksiä rajan takana. Myös kosmetiikkayhtiö Lumene Group ja Yliopiston Apteekki ovat laajentamassa sinne.

Suomalaiset investoivat Venäjällä tuotantoon palvellakseen pääasiassa paikallisia markkinoita.

Matkapuhelimien valmistuksen Pietarissa aloittanut Elcoteq sekä kaapeleita Kostamuksessa tekevä PKC Group ovat harvoja esimerkkejä suomalaisyrityksistä, jotka valmistavat Venäjällä tavaraa länsimarkkinoille.

Hernesniemen mukaan mahdollisuuksia olisi enemmänkin, esimerkiksi metalliteollisuudessa.

Metsäteollisuuden tuotanto menee paitsi Venäjän omille markkinoille, myös Länsi-Eurooppaan. Hernesniemen mukaan Irkutskin alue saattaa olla seuraava metsäyhtiöitä kiinnostava kohde, koska sieltä on lyhyt matka Kiinaan.

Kahden viime vuoden aikana Venäjälle investoineiden yritysten määrä on kasvanut. Sijoituskanta oli viime vuonna 1,8 miljardia euroa.

Se ei kuitenkaan ole iso potti, jos sitä vertaa esimerkiksi TeliaSoneran, Hartwallin ja Neste Oilin myytyjen Venäjän-toimintojen markkina-

arvoon.

- Sijoitettavat summat ovat pieniä, mutta kun toiminta kehittyy, kassavirta sijoitetaan usein takaisin niihin venäläisiin yrityksiin, Hernesniemi huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    5. 5

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Affectosta 98 miljoonan euron ostotarjous – osake ponkaisi 27,5 %

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää