Sanyon johdossa tuulee

Julkaistu:

Japanin kolmanneksi suurimman elektroniikkayhtiön Sanyo Electric Co:n huipulla käy puhuri. Yhtiön pääjohtajan Satoshi Iuen arvellaan kertovan erostaan jo keskiviikkona, Asahi-lehti kertoo.
Pääjohtaja Satoshi Iuen (73) todennäköisen lähdön taustalla ovat yhtiön suuret ja sitkeät tappiot. Tälle tilikaudelle Sanyo on povannut 233 miljardin jenin eli runsaan kahden miljardin dollarin tappiota.

Toisaalta Sanyo yrittää samaan aikaan rakentaa muun muassa Goldman Sachs Groupin ja muiden rahalaitosten kanssa noin 300 miljardin jenin uutta rahoituspakettia, jonka avulla taapertava suuryhtiö selviytyisi pahimman yli.

Myös rahoituspaketti on tarkoitus allekirjoittaa keskiviikkona. Siksipä huominen tarjoaa luontevan ajankohdan ilmoittaa myös pääjohtajan erosta, Asahi päättelee Reutersin mukaan.

Sanyon edustajan mukaan rahoituspaketin kohtalosta saati Satoshi Iuen erosta ei vielä mitään ollut päätetty tiistai-iltaan mennessä.

Viime kesäkuussa Tomoyo Nonaka valittiin Satoshi Iuen paikalle Sanyon hallituksen puheenjohtajaksi. Samalla Toshimasa Iue nimitettiin toimitusjohtajaksi. Työnjaosta huolimatta Satoshi Iuella on ollut melkoisesti sananvaltaa yhtiön asioista päätettäessä, jota hän on johtanut yli kaksi vuosikymmentä.

Toshimasa Iue on Satoshi Iuen poika ja Sanyon perustajan pojanpoika.

Sanyo on kärsinyt viime vuodet kodinkoneidensa, digikameroidensa ja muiden kulutuselektroniikan tuotteidensa heikentyneestä kysynnästä. Lisäksi yhtiö ei oikein milloinkaan selvinnyt sitä vuonna 2004 kohdanneesta takaiskusta, jossa maanjäristys pani päreiksi erään yhtiön tärkeimmistä puolijohdetehtaista.

Viime aikoina osakalaisyhtiö on julkistanut suunnitelmia panostaa kannattavampiin tuoteryhmiin kuten ladattaviin akkuihin.

Tiistaina Sanyon osakkeen kurssi nousi hiukkasen eli runsaat puoli prosenttia 322 jeniin. Nousuvauhti jäi kuitenkin selvästi Nikkei-indeksin melkein kahden prosentin kohoamisesta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    4. 4

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    5. 5

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    6. 6

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    7. 7

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    8. 8

      Suomen Pankin tutkimuspäälliköksi nimitetty Esa Jokivuolle

    9. 9

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    10. 10

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    8. 8

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää