Ryanair aikoo muuttua ilmaislentoyhtiöksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair aikoo ilmaislentoyhtiöksi. Ryanairin Pohjoismaiden ja Baltian maiden varajohtaja Karl Högstadius sanoo, että kymmenen vuoden päästä lennot yhtiön koneilla eivät maksa enää mitään paitsi verojen verran.

- Se on meidän pyrkimyksemme. Siinä on se idea, että voittoa pitää saada jostain muusta kuin lipuista, Högstadius kertoo.

Ajatus ei ole ihan niin kaukaa etsitty kuin äkkiseltään uskoisi. Ryanair kertoo olevansa Euroopan halvin lentoyhtiö, joka lentää keskimäärin 41 eurolla kaikkiin kohteisiinsa. Tänä vuonna yhtiö aikoo antaa jo kolmanneksen lipuistaan ilmaiseksi tai nimellisellä yhden sentin tai pennyn hinnalla.

Ryanairin ajatus ilmaisista lipuista perustuu siihen, että lentoyhtiö myy lentomatkustajilleen erilaisia oheispalveluita. Isossa-Britanniassa Ryanairin kautta voi esimerkiksi jo nyt tilata itselleen korillisen viiniä.

Nettisivun ryanair.com kautta voi varata auton, hotellin tai ostaa matkavakuutuksen. Seuraava askel voisivat olla matkaoppaat, joita voi varata netistä, Högstadius visioi.

- Idea on siinä, että

ryanair.comista voi varata ihan koko matkan ja se pitäisi voida tehdä omasta olohuoneesta 24 tuntia vuorokaudesta.

Osa halpalentoyhtiön tuloista tulee matkustamomyynnistä kuten kahvista ja voileivistä. Tämän vuoden aikana Ryanair aikoo lanseerata koneisiinsa lentävät uhkapelit, esimerkiksi pokerinpeluuta matkan ratoksi.

Högstadius kertoi Ryanairin suunnitelmista vastauksena Finnairin uudelle toimitusjohtajalle Jukka Hienoselle. Taloussanomien haastattelussa (21.1.) Hienonen arveli, että ensimmäiset uudet halpalentoyhtiöiden reitit Suomesta Euroopan kentille loppuvat jo ennen kesää.

Alkuvuoden aikana Suomeen tulee ennätysmäärä uusia reittejä. Iso osa niistä on halpalentoyhtiöiden ilmoittamia. Kokonaan uusia lentoyhtiötä on kaksi, Sterling ja Air Berlin.

Högstadius sanoo, ettei Ryanairilla ole mitään aikeita lähteä Suomesta. Parhaillaan yhtiö hakee Suomesta Tampereen rinnalle uutta lentokenttää.

- Me olemme olleet Suomeen erittäin tyytyväisiä. Viime vuonna meillä oli noin 350 000 matkustajaa. Tänä vuonna arvioimme, että heitä on 400 000-450 000.

Kymmenen vuoden päässä häämöttäviin ilmaislippuihin on silti vielä matkaa. Lentoliput tuovat toistaiseksi Ryanairin kassaan yli 80 prosenttia tuloista. Vajaa viidennes tulee matkustamomyynnistä ja oheispalveluiden ostamisesta lentoyhtiön kautta.

Ryanair omistaa vain lentokoneensa, ei yhtään hotellia tai vuokra-autoa. Yhtiön oma siivu sen kautta ostetuissa palveluissa on noin 20 prosenttia ja on pysynyt samana viisi vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää