TPS:n toimitusjohtaja erosi

Julkaistu: , Päivitetty:

Jouko Narvanmaa jättää HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Hän on ilmoittanut yhtiön hallitukselle, että haluaa jättää tehtävänsä heti, kun se on työjärjestelyjen kannalta on mahdollista. Narvanmaa on ollut jääkiekkoseuran toimitusjohtajana vuodesta 1999.

Pankkitaustan omaava Narvanmaa sanoo, että seitsemän vuoden vastuuaikaan mahtuu nousuja ja laskuja.

- En lähde ovat paukkuen. Olen sitoutunut tukemaan uuden kauden rakentamista. Tehtäviäni hoidan normaaliin tapaan siihen asti, kunnes seuraaja löytyy, Narvanmaa tiedotti maanantaina.

Yhtiön hallitus on aloittanut toimenpiteet seuraajan löytämiseksi. Hallituksen puheenjohtajan Antti Kasin mukaan konsernin taustat ovat paljon paremmassa kunnossa, kuin julkisuudessa on esitetty.

Kasi on itse myös terveyskonserni Mehiläisen toimitusjohtaja.

TPS:n liigajoukkueen valmentaja Hannu Jortikka on kauden mittaan arvostellut välillä kovin sanoin seuraa ja sen johtoa.

Viime viikon lopulla Espoon Bluesin ja Tapiolan Monitoimiareenan toimitusjohtaja Jouko Lintunen sai väistyä paikaltaan. Taustalla ovat yhtiöiden hallitusten ja Lintusen näkemyserot.

Lintusen tilalle nostettiin vt. toimitusjohtaksi Blues Hockeyn ja halliyhtiön hallitusten puheenjohtaja Jukka Sonninen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      EKP pelkää euron vahvistumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää