Mailatehtaat oudoksuvat uutta juniorisääntöä

Uudenaikaiset komposiittimailat jyräävät jääkiekkomailojen tuotannossa. Valmistajien tuotekehitys on purrut: uusien mailamateriaalien yleistyminen on ponnauttanut mailojen hinnat uusiin korkeuksiin.

Perinteinen maila maksaa parikymmentä euroa, komposiittimaila 50-200 euroa.

Vastavedoksi Suomen Jääkiekkoliitto on päättänyt, että syksystä alkaen nuorimpien junioripelaajien on käytettävä perinteistä puumailaa.

- Mailasäännön syy on hinta. Emme halua, että kalleus olisi este lajin aloittamiselle, liiton urheilutoimenjohtaja Timo Bäckman perustelee.

- Ammattipelaajien esimerkin perässä lapset tahtovat sellaisia mailoja, jotka eivät ole vielä tarpeen.

Sääntö koskee 11-vuotiaita ja nuorempia ikäluokkia. Bäckmanin mukaan tämän ikäisiä kiekkoilijoita on Suomessa 15 000.

Komposiittimaila on tehty esimerkiksi hiilikuidusta perinteisen puun ja lasikuidun asemesta.

Hölmöläispäätös, kuittaa kotimaisen mailayhtiön Montreal Sportsin toimitusjohtaja Antti Valtakari sääntömuutoksen.

- Suomen juniorit antavat sitten tasoitusta muille. Eivät tennis- tai golfpelaajatkaan enää pelaa puisilla mailoilla. Urheiluvarusteissa ei ole paluuta puuhun.

- Tuotekehitys on suomalaiselle yritykselle ainoa keino pärjätä. Valmistaminen on Suomessa kannattavaa, kun tehdään korkeaa teknologiaa, hän jatkaa.

Valtakarista tuli Montreal Sportsin toimitusjohtaja viime vuonna.

Yhtiön pääomistaja on kiekkotähti Teppo Numminen.

Noustakseen kannattavaksi yhtiö on investoinut tuotekehitykseen.

Ylpeys on maalivahtimaila, jonka valmistuksessa yhtiö käyttää nanotekniikkaa.

Näin hiilikuitu on Valtakarin mukaan aiempaa joustavampaa.

- Tuomme samaa tekniikkaa myös kenttäpelaajien mailoihin ja kuluttajamarkkinoille. Jääkiekon varusteliiketoimintaa ovat hallinneet vaatebrändit. Yritämme tuoda välineisiin tekniikkaa: maila on tekninen väline ja pelin ydin, Valtakari kertoo.

Montreal valmistaa kalliimmat mailansa Suomessa, halvemmat mallit esimerkiksi Virossa.

Kaukoidästä tuodaan Suomeen valmiita komposiittimailoja harrastajille ja mailanosia suomalaistehtaille. Tuonti on laskenut mailojen hintoja.

Bauer Niken tehdas Forssassa lomautti viime syksynä viisi työntekijää, kun yhtiö alkoi tuoda komposiittimailojen varret Kiinasta. Varsiin tehdään tehtaalla mittatilauslapa.

- Työmäärä on vähentynyt, vaikka markkinaosuus ei ole pienentynyt. Tehdas erikoistuu tekemään ammattilaispelaajille mailoja omilla lapamalleilla, tehtaan toimitusjohtaja Teuvo Ovaskainen sanoo.

Ovaskainen ei usko, että uusi juniorisääntö kutistaa harrastuksen hintaa. Yhden mailan sijaan ostoslistalla voi olla pian kaksi.

- Juniorit ovat jo tottuneet komposiittimailoihin, hän uskoo.

- Liitto on päätöksensä tehnyt ja sen kanssa on elettävä, kuittaa puolestaan suurimman mailavalmistajan Reebok Finlandin johtaja Janne Heino.

- Valmistamme junioreille sitten perinteisiä mailoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      USA:n keskuspankki järjesti hätäkokouksen

    8. 8

      Ilmainen porno palaa televisioon

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää