Suuryhtiöt varautuvat lintuinfluenssan leviämiseen

Suomalaiset suuryhtiöt eivät ole nostaneet valmiustilaa Turkin lintuinfluenssatapauksien vuoksi. Muitakaan erityistoimia ole toistaiseksi aloitettu. Yritykset seuraavat kuitenkin aktiivisesti influenssatilanteen kehittymistä, ja valtaosa on jo tehnyt suunnitelmat mahdollisen pandemian varalta.

Yhtiöt noudattavat Kansanterveyslaitoksen sekä maailman terveysjärjestön WHO:n ohjeita lintu-influenssa-alueille matkustaville. Matkustusrajoituksia alueille yhtiöt eivät ole asettaneet.

Lintuinfluenssan kehittymistä seurataan aktiivisesti esimerkiksi metsäyhtiö Stora Ensossa. Yhtiön terveydenhuollosta ja työsuojelusta vastaavan professori Paavo Jäppisen mukaan lintuinfluenssatilanne on tällä hetkellä hyvin viranomaisten hallinnassa. Muun muassa WHO antaa verkkosivuillaan jatkuvasti uutta tietoa influenssatilanteen kehittymisestä.

Jäppisen mielestä influenssaan tulee suhtautua vakavasti, mutta paniikkia on turha lietsoa. Terveen järjen käyttö on enemmän kuin suotavaa.

- Työntekijöidemme ei pidä mennä siipikarjatoreille. Käsihygieniasta on pidettävä huolta. Lisäksi on syytä nauttia vain hyvin valmistettuja linturuokia.

- Olemme varautuneet reagoimaan hyvinkin nopeasti, jos tilanne sitä vaatii.

Ohjeistus on samanlainen myös matkapuhelinjätti Nokialla. Viestintäpäällikkö Johanna Jokinen kertoo, että yhtiössä on toiminut syksystä lähtien työryhmä, jonka tehtävänä on muun muassa seurata influenssatilannetta jatkuvasti. Lisäksi yhtiön työntekijät saavat tietoa influenssasta ja toimintaohjeista yhtiön sisäisiltä verkkosivuilta.

- Tällä hetkellä WHO eikä muutkaan järjestöt ole asettaneet matkustusrajoituksia influenssa-alueille ja tätä ohjeistusta myös me noudatamme. Seuraamme aktiivisesti tilannetta, Jokinen toteaa.

Pandemian mahdollisuus on otettu huomioon suuryhtiöissä. Stora Ensossa ja Nokiassa on jo laadittu sisäiset suunnitelmat, miten yhtiöissä toimitaan, jos influenssa laajenee.

Influenssa ei uhkaa tällä hetkellä yhtiöiden liiketoimintaa Turkissa. Esimerkiksi konepajayhtiö Metson viime vuoden lopulla varmistuneeseen kartonkilinjan valmistusurakkaan influenssalla ei ole tämän hetkisten tietojen mukaan vaikutusta. Projekti alkanee keväällä.

- Influenssatilanne on vielä rajallinen. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja teemme päätöksiä esimerkiksi matkustukseen liittyen sen mukaan, Metson viestintäjohtaja Kati Renvall sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää