LG zoomaa kalliimpiin tuotteisiin

Etelä-Korean toiseksi suurin elektroniikkayhtiö LG Electronics aikoo tänä vuonna keskittyä entistä laadukkaampien ja samalla kalliimpien kännyköiden, televisioiden ja muiden tuotteiden valmistukseen. Yhtiö lisää t&k -panoksia voimakkaasti.
Pääjohtaja S.S. Kim väläytti yhtiön taloudellisia tavoitteita Reutersin haastattelussa viikonloppuna. Hän odottaa LG Electronicsin ydintoimintojen liikevaihdon asettuvan tänä vuonna viime vuoden 24 biljoonan wonin tasolle.

Arviossa ei ole mukana LG Electronicsin voimakkaasti kasvavien tytär- ja yhteisyritysten liikevaihtolukuja, Reuters kirjoittaa. LG:llä on muun muassa hollantilaisen Philipsin kanssa lcd-yhtiö nimeltä LG Philips LCD.

Kimin mukaan LG Electronics investoi vuoden aikana 1,1 biljoonaa wonia uusiin tuotantolaitoksiin. Myös tutkimus- ja kehitystoiminnot saavat 1,4 biljoonan wonin piristysruiskeen.

Strategian avulla LG asemoi itseään maailmanmarkkinoilla entistä laadukkaampien ja kalliimpien tuotteiden valmistajana.

Halpamaiden kilpailu huohottaa niskaan Koreassakin

Kim sanoo, että yhtiö on jo aloittanut tämän prosenssin viime vuonna Kiinan markkinoilla ja aikoo nyt laventaa strategiaansa maailmanmarkkinoille.

- Viime vuonna keskityimme erityisesti Kiinaan. Tänä vuonna rakennamme entistä laadukkaampien tuotteidemme mixiä myös muualla maailmassa, Kim sanoi Las Vegasissa viikonloppuna.

Kimin mukaan strategia vaikuttaa LG kaikkiin tuoteryhmiin kännyköistä litteisiin televisioihin ja mikrouuneista silitysrautoihin.

Reuters arvioi, että korealaisten LG:n ja Samsungin entisestään lisääntynyt panostus laatuun on myös merkki siitä, että halvempien kustannusten maiden kuten Kiinan ja Intian kilpailu tuntuu myös Etelä-Koreassa.

Pääjohtaja arvelee lcd-tuotteiden toimitusten kaksinkertaistuvan tänä vuonna yksikkömäärillä mitattuna, vaikka tuotteiden hinnat jatkavat laskuaan komponenttien halventuessa. Viime vuonna yhtiö myi 2,5-3,0 miljoonaa lcd-televisioita ja noin miljoona plasmanäytöllä varustettua tv-laitetta.

LG:n tavoite kymmenesosa kännykkämarkkinoista

Kim ohjaa LG:tä entistä aggressiivisempaan suuntaan myös matkapuhelinmarkkinoilla, joista yhtiön osuudeksi on arvioitu 8-9 prosenttia.

Esimerkiksi Euroopassa LG toimittaa 3g-puhelimiaan vasta hongkongilaisoperaattori Hutchison Whampoalle, mutta käy Kimin mukaan 3g-neuvotteluja muidenkin suurten operaattoreiden kanssa.

Myös Kiinassa yhtiö aikoo kasvattaa kännyköiden markkinaosuuttaan ja nousta maan viiden suurimman kännykkäyhtiön kastiin.

- Tavoitteemme on nostaa osuutemme matkapuhelinten maailmanmarkkinoista kymmeneen prosenttiin vuoden loppuun mennessä, Kim sanoo.

Kännyköiden kolme suurinta toimittajaa ovat Nokia, Motorola ja Samsung.



Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Näitä asuntoja ei halua kukaan

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää