Lumipula uhkaa nostaa sähkön hintaa

Pohjolan sähkömarkkinoita ohjaava vesitilanne on kääntymässä jälleen sähkönkäyttäjien kannalta huonoon suuntaan.

Lämpimän ja sateisen syksyn jäljiltä vesivarastoissa on vielä vettä normaalia enemmän, mutta vesivoiman tärkeimmillä tuotantoalueilla on lunta huomattavasti tavallista vähemmän.

Vesivarastojen ja maastossa olevan veden yhteismäärää kuvaava hydrologinen tase putoaa Vattenfallin arvion mukaan jo ensi viikolla alle normaalin.

Pohjolaan eilen etelästä saapunut lumimyräkkä pyrytti enimmät lumensa sähköntuotannon kannalta vääriin paikkoihin.

Alava Etelä-Ruotsi ei paljon vesisähköä tuota. Meteorologi Anneli Nordlund ilmatieteen laitokselta arvioi eilen iltapäivällä, että yöllä pyryttää Norjan tuntureillakin, mutta ei niin sakeasti kuin etelässä. Sateet heikkenivät rintaman edetessä.

Sähkömarkkinoiden seuraaman kymmenen päivän sääennusteen mukaan sateita tulee vain 3,9 terawattitunnin sähköntuotannon verran, mikä on vain 60 prosenttia normaalista.

Menneiden kuivien viikkojen luoma lumipula siis pahenee.

Lumipula ei vielä näy sähköpörssin spot-hinnoissa, koska varsinaisissa vesivarastoissa on yhä vettä sähköksi muutettuna kuusi terawattituntia enemmän kuin yleensä tähän aikaa vuodesta.

Täysien vesivarastojen vuoksi vesivoiman tuottajat ovat viime viikkoina tuottaneet sähköä paljon, mikä on pitänyt hintojen nousua kurissa. Hintojen nousua ovat estäneet myös hieman halventuneet maakaasu ja päästöoikeudet.

Kaikkiaan päästöoikeuksien osuus sähkön markkinahinnasta näyttää huimalta. Vesivarastotilanne on ollut viimeksi yhtä hyvä kuin nyt vuoden 2001 lopulla. Spot-sähkö sähköpörssi Nord Poolissa on nyt melkein puolet kalliimpaa kuin tuolloin.

Hydrologinen tase on ollut lähes koko vuoden normaali tai normaalia parempi, mutta kalliit päästöoikeudet ja polttoaineet ovat nostaneet hintoja.

Pohjolan hyvän vesitilanteen ansiosta sähkö on kallistunut maltillisesti esimerkiksi Saksaan verrattuna.

Energiameklareiden sähkömarkkinakatsauksen mukaan megawattitunnin hinnan keskiarvo viime viikolla Saksassa oli huikeat 60,78 euroa, kun Nord Poolin keskihinta oli vain 33,74 euroa.

Ellei lumitilanne Pohjolan vesivoiman tuotantoalueilla selvästi parane, sähkön markkinahinta alkaa Pohjolassakin hivuttautua lähemmäs Saksan tasoa. Ensi vuoden neljännesten sähkön johdannaishinnat ovatkin jo kääntyneet nousuun.

Vattenfall suosittelee raportissaan asiakkailleen sekä alkavan vuoden että vuoden 2007 sähköjohdannaisten ostamista.

Iso kysymysmerkki Euroopan päästö- ja sähkömarkkinoilla on yhä Puola, joka ei ole vieläkään saanut päästöoikeusrekisteriään valmiiksi. Puola on suurin päästöoikeuksien nettomyyjä, joten puolalaisyritysten täysi pääsy päästömarkkinoille voisi heilauttaa hintoja alaspäin. Tämä pudottaisi hintoja myös sähkömarkkinoilla.

Päästömarkkinoita analysoivan GreenStream Networkin mukaan Puolan jakosuunnitelma oli tulossa maan hallituksen käsittelyyn joulun jälkeen.

Pointcarbon- tietopalvelun mukaan päästökauppiaat odottavat kuitenkin päästöjen edelleen kallistuvan ensi vuonna, koska hiilellä voi yhä tuottaa sähköä edullisemmin kuin vähäpäästöisemmällä maakaasulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää