Toimitusjohtajan vaihdos rasittaa Bukowskia

Julkaistu: , Päivitetty:

Henkilövaihdos huutokauppakamari Bukowskin johdossa tuntuu yhtiön myynnissä. Marraskuussa Bukowskin kansainvälisessä syyshuutokaupassa jäi yllättäen myymättä suuri määrä arvotaidetta.

Taidemarkkinoita tutkiva filosofian tohtori Pauliina Laitinen-Laiho uskoo, että Bukowskin huutokaupan heikko menestys johtuu nimenomaan yhtiön toimitusjohtajan vaihtumisesta.

Bukowskin pitkäaikainen toimitusjohtaja Paul Hörhammer erosi helmikuussa tehtävästään palkkiokiistan vuoksi.

- Hörhammerilla on erinomaiset suhteet suomalaisiin taiteen keräilijöihin. Ehkä avainhenkilön poistuttua Bukowski ei saanut houkuteltua riittävästi asiakkaita huutokauppaan, Laitinen-Laiho pohtii.

Huutokaupassa kotimaisen taiteen yhteenlaskettu lähtöhinta oli noin 1,3 miljoonaa euroa. Taidetta saatiin myytyä vain noin 500 000 euron arvosta. Tämä lienee Bukowskin historian heikoimmin menestynyt huutokauppa.

Esimerkiksi Bukowskin kilpailijan Hagelstamin joulukuun huutokauppa meni loistavasti. Lähes kaikki taideteokset myytiin ja monen esineen lähtöhinta moninkertaistui.

Erään taidemarkkinoiden seuraajan mukaan Bukowski saattoi kaiken lisäksi tuoda ulkomailta turhan monta taulua Helsinkiin myytäväksi. Suomen pienillä markkinoilla arvotaiteesta syntyy helposti ylitarjontaa.

Huutokaupoille mahdollisimman korkeat myyntihinnat ovat hyvää mainosta. Bukowskin marraskuun huutokaupassa oli vetonauloina kaksi ruotsalaisen Anders Zornin maalausta, jotka yllättäen jäivät myymättä.

Myymättä jäivät myös huutokaupan kalleimman lähtöhinnan saaneet kotimaiset, Maria Wiikin ja Ferninand von Wrightin teokset.

Bukowskin tuore toimitusjohtaja Claire Svartström ei halunnut kommentoida marraskuisen huutokaupan menestystä, koska hän on vasta hiljattain aloittanut toimessaan.

Taide käy maailmalla huutokaupoissa kaupaksi ennätyshintaan. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa erityisesti on rikkonut tänä syksynä hintaennätyksiä.

- Kenties suomalaiset taiteen ostajat ovat varovaisia. Korkotason nousu vaikuttaa taidekaupan ilmapiiriin ihan samalla tavalla kuin asuntomarkkinoihin, sanoo taidemarkkinoiden tutkija Pauliina Laitinen-Laiho.

Laitinen-Laiho epäilee, että suomalaisessa taiteessa huippuhinnat on tältä erää nähty.

- Veikkaisin, että nykyiset hintaennätykset rikotaan vasta seuraavan nousukauden harjalla.

Venäläisen taiteen arvo sen sijaan saattaa vielä nousta reilusti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    2. 2

      S-ryhmä lisää itsepalvelukassoja – tulevat nyt pikkukauppoihin

    3. 3

      Superin puheenjohtaja: Sote-säästöt toivat työttömyyspiikin – kassa ruuhkautui hakemuksista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    6. 6

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    7. 7

      Sotkamo Silver sai 33,4 miljoonan euron lainantakauksen Ruotsista

    8. 8

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    9. 9

      Palta: Suomen talouden kasvukausi jää lyhyeksi – ”Talvi on tulossa”

    10. 10

      Vertailu: Kulutusluotoissa valtavat hintaerot – jopa 5 873 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    9. 9

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää