"Ei vastuuvapautta Siemensin johtokunnalle"

Julkaistu:

Siemensin työntekijäosakkaiden yhdistys ei anna konsernilleen synninpäästöä sen päätöksestä luopua matkapuhelinten tuotannosta. Se aikoo näyttää yhtiökokouksessa punaista valoa johtokunnan vastuuvapauden myöntämiselle.
Yhdistyksen mukaan konserni "lahjoitti" matkapuhelintuotantonsa taiwanilaiselle BenQ:lle ja siivitti lahjaansa vielä 800 miljoonaa välirahalla. Sitä Siemensin ei olisi pitänyt tehdä, vaan olisi sen sijaan pitänyt korjata omat markkinointivirheensä ja hellittää liioiteltua säästökurssiaan.

Työntekijäosakkaat eivät voi antaa Siemensin johdolle anteeksi päätöstä luopua tappiollisesta matkapuhelintuotannosta. Heidän mielestään luopuminen oli lyhytnäköinen ja virheellinen päätös, joka aiheutti teknologiakonsernille myös "määrättömästi imagevahinkoa".

Osakasyhdistys ilmoittaa olevansa huolissaan myös Siemensin muiden toimialojen kohtalosta. Tähän on syytä, koska konsernin tavoitteiksi ei voi enää valitettavasti tunnistaa "pitkäjänteisesti suuntautunutta innovaatiopolitiikkaa ja työpaikkojen varmistamista".

Yhdistys ilmoittaa tuoreessa kannanotossaan siksi vastustavansa tammikuisessa yhtiökokouksessa vastuuvapauden myöntämistä Siemensin johtokunnalle. Samalla se tulee vastustamaan jaettavien osinkojen korottamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    2. 2

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    3. 3

      Ero liki 1 000 euroa kuussa – näin eritasoinen korkeakoulutus näkyy palkassa

    4. 4

      Suomalaisyritykset laiminlyövät työntekijöidensä turvallisuutta – lasku on iso

    5. 5

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    6. 6

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsii päällekkäisiä toimintoja

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    9. 9

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    10. 10

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    8. 8

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    9. 9

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    10. 10

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsii päällekkäisiä toimintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    11. Näytä lisää