Efecte hakee kasvua maailmalta

Julkaistu:

It-palveluiden tiedonhallintaratkaisuja kehittävä Efecte Oy hakee ensi vuonna ripeää kasvua vahvistamalla kansainvälistä toimintaansa. Ruotsiin yhtiö eteni viime syyskuussa, ja seuraavaksi se tähtää Tanskaan.
- Toiminta Tukholmassa on käynnistynyt maajohtaja Kjell Larssonin vetämänä lupaavasti, hallituksen puheenjohtaja Kristian Jaakkola kertoo. Ruotsissa asiakkaita ovat muun muassa Scribona ja Metso.

- Ensimmäinen kauppa tehtiin lokakuussa erään Pohjoismaiden suurimman henkilöstövuokrausyrityksen kanssa, Jaakkola kehuu.

Seuraavana tähtäimessä on Tanska, johon parhaillaan etsitään maajohtajaa. Pohjoismaat onkin harkittu alkuaskel kohti yrityksen globaalia liiketoimintaa.

Ensi vuonna Eurooppaan

- Jo ensi vuoden aikana tavoitteenamme on käynnistää asiakasprojekteja jälleenmyyjien kautta manner-Euroopassa, kuten Benelux-maissa, Saksassa ja Britanniassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrityksen liikevaihto kuluvalta vuodelta on noin 2,5 miljoonaa euroa; ensi vuonna luku kohoaa neljään miljoonaan. Menneinä kuutena vuonna yhtiön liikevaihto on kasvanut keskimäärin yli 50 prosenttia vuosittain ja se uskoo vastaavaan kasvuun vielä ainakin viiden vuoden ajan.

Viennin osuudeksi Jaakkola ennustaa ensi vuonna 10-20 prosenttia koko liikevaihdosta.

- Vaihtoehtona olisi ollut jäädä Suomessa toimivaksi kotimarkkinayritykseksi, jolloin kasvu ja toiminnan laajentaminen ei olisi ollut kovinkaan realistista, Jaakkola perustelee.

Euroopan markkinatilannetta hän pitää lähivuosina houkuttelevana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    7. 7

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    8. 8

      Analyytikko: Tikkurila etsii uuden toimitusjohtajan isoa remonttia varten

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää