Anttilan nettimyynti kasvaa vauhdilla

Julkaistu: , Päivitetty:



Kesko-konserniin kuuluvan Anttilan nettimyynti kasvaa voimakkaasti. NetAnttilan myynti kasvoi kuluvan vuoden alkupuoliskolla noin kolmanneksen ja kävijämäärä neljänneksen.

Marraskuussa nettimyymälässä vieraili viikottain noin 100 000 eri kävijää ja yhä useampi tekee myös ostoksia.

- Uskon, että asiakkaiden internet-yhteyksien paraneminen etenkin laajakaistaliittymien yleistymisen myötä on merkittävin kaupankäyntiä kasvattava tekijä, kertoo johtaja Mika Leiponen Anttilasta.

Euroilla mitaten myydyimmät tuoteryhmät Anttilan nettimyynnissä ovat olleet viihde-elektroniikka ja digikamerat. Kappalemääräisesti myydään eniten musiikkia, elokuvia ja vaatteita.

Joulumyynnissä hiteiksi ovat muodostumassa pehmeiden pakettien lisäksi mp3-soittimet, taulu-tv:t, pelikonsolit ja myös perinteiset lautapelit. Kaikkia lahjoja ei tätä nykyä enää edes paketoida, sillä esimerkiksi digimusiikin latauskortin voi lähettää lahjan saajalle sähköpostilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    8. 8

      Päivittäistavaroiden kauppa kasvoi huhtikuussa

    9. 9

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    10. 10

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää