Siemens lopettaa VA Tech Elinin Hampurin toimipisteen

Siemensin itävaltalainen yrityshankinta VA Tech tuotti ikävän yllätyksen, kun sen hampurilainen toimipiste paljastui valtavan tappiolliseksi. Konserni reagoi nyt Der Spiegelin mukaan toimipisteen lakkauttamisella ja vaatimalla sen johdolta vahingonkorvauksia.
Siemens juhli viime helmikuussa onnistunutta yrityskauppaansa, kun se pitkällisten käänteiden jälkeen oli saanut haltuunsa Itävallan suurimpiin teknologiayrityksiin kuuluneen VA Techin. Vasta myöhemmin selvisi, että kakku ei ollutkaan kaikilta osin niin kaunis kuin miltä se päältä päin näytti.

Itävaltalaisen teknologiayrityksen rakennustekniikkaan erikoistunut hampurilaistytär VA Tech Elin oli tehnyt viime vuonna 31 miljoonan liikevaihdolla yli 70 miljoonan tappiot. Lukuina tämä on tietenkin pikku bisnestä - peanutseja - verrattuna itävaltalaiskonsernin yli 4 miljardin euron liikevaihtoon, mutta herätti heti laajemminkin kiusallisia kysymyksiä.

Alustavien selvitysten mukaan hampurilaistyttären tappiollisuus perustui siihen, että yritys hankki asiakkaita tarjoamalla sopimuksia reilusti alle tuotantokustannusten. Nyttemmin yrityksen johdon epäillään kuitenkin tehneen tuollaisia sopimuksia myös ns. tuttavankauppana.

Siemens on päättänyt Der Spiegelin saamien tietojen mukaan lakkauttaa VA Tech Elinin Hampurin toimipisteen ja sen jäljellä olevat 110 työpaikkaa. Sen lisäksi Siemens tulee vaatimaan tappiollisen yrityksen johtajilta suuria miljoonaluokan vahingonkorvauksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    2. 2

      Työhaastattelu tulossa? Näillä kysymyksillä teet vaikutuksen

    3. 3

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    4. 4

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    5. 5

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    6. 6

      Taktikoi muuttopäivällä – alemman vuokran voi saada kaksi kertaa vuodessa

    7. 7

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    8. 8

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    9. 9

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    10. 10

      Osingon irrottaja UPM painoi pörssiä – Componenta loikkasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    4. 4

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    5. 5

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    8. 8

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    9. 9

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    10. 10

      Kommentti: Yksi kauhukuvio kertoo, että normien purkamisessa riittää työtä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää