Kova kilpailu syö jo paikallisten operaattoreiden voittoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Maakuntien puhelinyhtiöiden tuloskunto on alkanut rapautua. Tänä vuonna joidenkin operaattoreiden tulos on pudonnut jopa yli 50 prosenttia. Tulospohja pettää, kun kiinteän puhelinverkon liikenne vähenee ja laajakaistamaksut putoavat.

Tulosvaikeuksien ja saneerausten takia otsikoissa ovat olleet tähän asti pääkaupunkiseudun Elisa, TeliaSonera ja maakuntien puhelinyhtiöiden kännykkäoperaattori DNA. Nyt vaikeudet alkavat heijastua myös muihin operaattoreihin.

Lankapuheluliikenne on vähentynyt odotettua nopeammin. Näin ilmoittaa osavuosikatsauksessaan esimerkiksi Kuopion Puhelin. Yhtiön mukaan konsernin liikevoitto jää tänä vuonna pienemmäksi kuin viime vuonna.

Oulun Puhelin ennustaa, että tänä vuonna kannattavuus heikkenee. Syitä ovat kova kilpailu laajakaistaliikenteessä sekä kiinteän verkon puhelinliikenteen tuottojen supistuminen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös Pohjanmaan PPO ilmoittaa osavuosikatsauksessa, että liiketoiminnan tulos laskee kuluvana vuonna.

Tuloskunto kärsii, kun kuluttajat soittavat aiempaa enemmän kännyköillä. Paikallisilla operaattoreilla ei ole omaa matkapuhelinliikennettä, joten kännyköihin lankaverkosta siirtyvät puhelut ovat pois liikevaihdosta.

Toki samaan aikaan laajakaistaliikenne kasvaa. Laajakaistan maksut ovat kuitenkin pudonneet rajusti.

- Tähän asti laajakaistavolyymin nousu on korvannut kiinteän puheluliikenteen aleneman. Tänä vuonna vauhti ei ole enää riittänyt, koska laajakaistassa on ollut niin iso hintaeroosio, sanoo PPO:n toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi.

- Laajakaistapäätelaite annetaan ilmaiseksi, eikä kytkentämaksua ole, kuvaa Kuopion Puhelimen toimitusjohtaja Arto Herranen laajakaistakilpailun kireyttä.

PPO:n osavuosikatsauksen mukaan lankaverkossa välitetyn puhelinliikenteen määrä laski tammi-kesäkuussa 21 prosenttia vuoden takaisista luvuista.

Herrasen mukaan Kuopion Puhelimen lankapuhelut ovat vähentyneet valtakunnan tason tahtia.

- Kun nuoret lähtevät kotoa, lankapuhelinta ei enää oteta. Lisäksi vanhempi väki luopuu niistä, selittää Herranen kehitystä.

Toimitusjohtaja Risto Siivolan mukaan puheluliikenne Oulun Puhelimen lankaliittymien kautta on laskenut poikkeuksellisen voimakkaasti tänä vuonna. Oulun Puhelimen lankaliittymät ovat vähentyneet kymmenkunta prosenttia viime vuoden luvuista ja kiinteän verkon puhelut vielä enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Lontoon Uber-kuskit huolissaan perheistään – "He ovat pahoin velkaantuneita"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää