Analyytikot: Nokian näkemyksille ristiriitainen vastaanotto

Julkaistu:

Matkapuhelinyhtiö Nokian New Yorkin pääomamarkkinapäivän viestit on otettu vastaan ristiriitaisesti. Samalla kun osakekurssi on kohonnut pörsseissä, analyytikkoarviot ovat tuoreeltaan olleet melko ynseitä.
Jotkut kansainväliset investointipankit ovat jo laskeneet suosituksiaan Nokiasta. Morgan Stanleyn analyytikot epäilevät, ettei yhtiö saavuta kannattavuustavoitteitaan ja markkinakilpailu ahdistaa sen yhä ahtaammalle.

Morgan Stanley kehotti sijoittajia suoraan myymään Nokian osakkeet. Goldman Sachsin mukaan Nokian haasteet jatkuvat ja yhtiön kasvu jää seuraavinakin vuosina vaatimattomaksi.

Toisaalta CSFB:n mukaan Nokian tulevaisuuden odotukset ja tavoitteet ovat hyvin asetettuja suhteessa markkina-asemaan ja tilanteeseen.

Ei yllättäviä uutisia

Uutistoimisto Startelin haastatteleman, Nokiaan sijoittaneen suomalaisen salkunhoitajan mukaan Nokia ei kertonut New Yorkissa tulevaisuudestaan mitään yllättävää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Mitään superyllätyksiä pääomamarkkinapäiviltä ei saatu. Tässä oli enemmän kyse uskon vahvistamisesta kuin uutisten kertomisesta. Täytyy muistaa, että tämä on Jorma Ollilan viimeinen pääomamarkkinapäivä isäntänä eikä hän halua tuottaa pettymyksiä, salkunhoitaja kommentoi.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo korosti eilen kehittyvien markkinoiden strategista merkitystä yhtiön kasvulle ja tulokselle. Yhtiön johto pitäytyi puheissa visioiden ja strategian tasoilla eikä moniakaan täsmällisiä numeraalisia tulostavoitteita saatu. Osittain kyse saattaa olla yhtiön tänä vuonna tiukentuneesta tiedotuslinjasta.

– Rohkeimmat varmasti odottivat selkeitä positiivisia kannanottoja. Mutta Nokian kehittyviä markkinoita korostava strategia on varmaan hyvä, jos yhtiö hakee sieltä volyymit ja katteet jostain muualta.

Myös tilanteen paraneminen Yhdysvaltain markkinoilla oli osakkeiden ostajalle positiivinen uutinen.

Amerikassa tukevaa maata

– Pohjois-Amerikka on ollut Nokialle ongelmallinen markkina-alue, joten se on hyvä, mikäli yhtiössä ollaan vankasti sitä mieltä, että tilanne on paranemaan päin.

Kansainväliset analyytikot ovat suhtautuneet epäillen Nokian optimismiin kehittyvien markkinoiden potentiaalista sekä yhtiön kasvun että tulosparannuksen suhteen.

– Tässä on kyse painotuseroista. On tosin hyvä muistaa, että eräät kansainväliset pankkiiriliikkeet ovat perinteisesti Nokian suhteen negatiivisemmalla kannalla kuin muut ja tulevat olemaan todennäköisesti aina niin. Tuloksen ja numeroiden pyörittäminen on eri asia kuin visiot ja strategia. Analyytikoiden tehtävä on kääntää visiot ja strategiat numeroiksi ja siitä näkemyserot syntyvät.

Nokian osake oli viikon lopuksi vahvassa nousussa, mikä lämmittää myös salkunhoitajaa.

– Mukava nähdä, että pitkästä aikaa sijoittajat ovat mielissään siitä, mitä Nokian pääomamarkkinapäivässä sanotaan. Sillä amerikkalaissijoittajille Motorola tulee olemaan aina varteenotettava vaihtoehto, kun telealalle halutaan sijoittaa.

Kasvanut vakaasti

Tämän vuoden aikana Nokian osakekurssi on kohonnut liki 30 prosenttia.

– Nokia on pitänyt paikkansa osakesalkussa ihan hyvin. Kurssi on noussut tänä vuonna 29,6 prosenttia, joka on hieman vähemmän kuin sijoittajien vertailuindeksinä käyttämä portfoliotuottoindeksi. Ei se mitenkään kummoinen sijoitus ole ollut, jos pelkästään indeksiin sijoittamalla on saanut hitusen parempaakin tuottoa.

- Mutta kun ottaa huomioon sen, että Nokia on ollut pari edellistä vuotta markkinoiden selvä häviäjä, niin se, että osake pääsee tänä vuonna edes keskeisen suomalaisen vertailuindeksituoton tasolle, on positiivinen asia yhtiölle.

Hän kuitenkin huomauttaa, että osakemarkkinat ovat olleet tänä vuonna muutoinkin vahvassa vireessä Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Myös Aasian pörsseissä vuodesta on tulossa erinomainen.

– Nousussa voi olla mukana myös, että osa varovaisemmista rahastosalkkujen hoitajista ovat nyt pitkästä aikaa rohkaistuneet ostamaan Nokiaa. Eurooppalaisissa sijoitusrahastoissa Nokia ei ole ollut erityisen suuressa omistuksessa. Jos tällaisia uskoa vahvistavia asioita tulee jatkossakin, niin varmasti sijoittajat rohkaistuvat ostamaan enemmän, salkunhoitaja pohti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    9. 9

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää