Ekonomistit pitävät EKP:n koronnostoa hätiköitynä

Julkaistu: , Päivitetty:

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Euroopan keskuspankki ilmoittaa torstaina nostavansa ohjauskorkoaan. Korko noussee prosenttiyksikön neljänneksen 2,25 prosenttiin. Tämä olisi EKP:n ensimmäinen koronnosto viiteen vuoteen.

Useimmat johtavien eurooppalaispankkien ekonomistit pitävät rahapolitiikan kiristämistä euroalueella hätiköitynä.

- Koronnosto tulee liian varhain. Talouden perustekijät eivät puolla sitä, sanoo ABN Amron ekonomisti Dario Perkins.

Perkins muistuttaa, että energian ja elintarvikkeiden hintavaikutuksista puhdistettu pohjainflaatio on pysynyt kurissa 1,4 prosentissa. Nyt myös kuluttajahintojen nousu näyttää tasaantuvan, kun raakaöljyn kallistuminen on taittunut.

Lokakuussa euroalueen kuluttajahintojen nousu oli 2,5 prosenttia eli vain hivenen yli EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoitteen.

Barclays Capitalin ekonomistin Julian Callowsin mukaan koronnosto syö eurooppalaisten kulutus-intoa, jota tarvitaan ruokkimaan talouskasvua.

- Ennen kuin kulutus on elpynyt kestävälle pohjalle, en näe mitään syytä nostaa korkoja, Callows sanoo.

Etenkin suurten euromaiden kuten Saksan talouskasvu roikkuu viennin varassa. Kotimainen kulutus on edelleen heikkoa. Ennusteiden mukaan koko euroalueen talouskasvu jää tänä vuonna alle 1,5 prosenttiin ja kohoaa ensi vuonna korkeintaan kahteen prosenttiin.

Myös euroalueen valtiovarainministerit pelkäävät koronnoston haittaavan kasvun elpymistä. Ministerit ovat painostaneet Euroopan keskuspankkia kyseenalaistamalla julkisuudessa tarpeen nostaa korkoa.

- Emme näe mitään syytä koronnostolle. Inflaatio ei ole nousussa ja eikä nähtävissä ole myöskään välillisiä inflaatiopaineita. Toisin sanoen palkkamaltti pitää ja öljyn hinnan nousu ei vaikuta palkkatasoihin, sanoi euroryhmää johtava Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker maanantaina ministerien kokouksen jälkeen.

Valtiovarainministerit ovat etenkin huolissaan siitä, että EKP aloittaa torstaina tasaisen koronnostosyklin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin tapaan. Huoli on perusteltua, mikäli pankkien ennusteisiin on uskominen.

Deutsche Bankin mukaan EKP nostaa korkoa vielä kolme kertaa torstain jälkeen. Korko nousisi kerralla prosenttiyksikön neljänneksen ja olisi kolme prosenttia ensi vuoden lopussa.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet yritti viime maanantaina rauhoittaa poliitikkoja sanomalla Euroopan parlamentissa, ettei torstain koronnostoa välttämättä seuraa useampia nostoja.

Itse asiassa rahapolitiikka euroalueella on keventynyt euron heikkenemisen takia. Deutsche Bankin Euroopan pääekonomisti Thomas Mayer laskee, että euro on kauppapainotteisella indeksillä laskettuna heikentynyt kuusi prosenttia vuoden alun tasoista, mikä vastaa 0,50 prosenttiyksikön kevennystä rahapolitiikassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää