Skype tulee R-kioskiin

Skypen ja Rautakirjan päämääränä on tuoda Skypen aloituspaketit jo joulumyyntiin. Tuote on muovinen pussukka, jossa on tietokoneeseen liitettävä mikrofoni-nappikuuloke-yhdistelmä ja aloituslevy.

Skypen pohjoismaiden johtaja Jonas Kjellberg arveli, että aloituspussin hinnaksi tulee alle kymmenen euroa.

- Hintaa ei ole vielä päätetty. Neuvottelemme asiasta tänään, hän sanoi perjantaina Helsingissä.

Ruotsissa Skype In -kauppamyynti käynnistyi perjantaina Claes Ohlsson -kaupoissa. Myös muita jakelukanavia on tulossa mukaan.

Skype In on yksi Skypen kolmesta pääpalvelusta. Klassisen Skypen käyttäjät viestivät ilmaiseksi kahden tietokoneen välillä. Skype Out -palvelussa käyttäjä ostaa etukäteen puheaikaa ja voi soittaa halvalla lankapuhelinliittymiin ja melko kalliilla matkapuheliittymiin.

Suurin osa puheluista laskutetaan Skypen globaalitaksan mukaan.

Skype In on palvelu, jossa käyttäjä hankkii itselleen tavallisen puhelinverkon avaruuteen kuuluvan puhelinnumeron, joka yhdistää puhelut hänen tietokoneessa toimivaan Skype-sovellukseensa. Suomessa Skype In -numeron toimittaa TDC Song.

Skypen käyttäjiksi on rekisteröitynyt kaikkiaan 66 miljoonaa ihmistä. Skype Out

-palvelussa on muutama miljoona käyttäjää ja Skype In

-palvelussa sitä vähemmän.

Kjellberg ei kerro tarkkoja lukuja. Hän vetoaa siihen, että eBayn oston jälkeen Skype joutuu käyttäytymään kuin pörssilistattu yhtiö, vaikka kauppaa ei vielä olekaan viety loppuun.

Taloussanomat kuuluu samaan SanomaWSOY-konserniin kuin Rautakirja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi työhaastattelussa kysytään harrastuksista? 5 asiaa, jotka rekrytoija haluaa selvittää

    2. 2

      Kommentti: Kuin Neuvostoliiton loppuajat – Nämä 5 kuvaa kertovat totuuden Suomen ”vahvasta kasvukaudesta”

    3. 3

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    4. 4

      Asuntojen hinnat putosivat näissä kunnissa – 1960–1970-luvuilla rakennetut talot selittävät

    5. 5

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    6. 6

      Trumpin kauppalinjaukset vuotivat julkisuuteen – huolettavat Suomessa

    7. 7

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    8. 8

      Suomen Hoivatiloilla pirteä aloitus pörssin päälistalla

    9. 9

      EU jatkaa kiinalaisten aurinkopaneelien polkumyyntitulleja

    10. 10

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    2. 2

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    3. 3

      Juristeilta meni tähän 360 000 tuntia – tietokone tekee sekunneissa

    4. 4

      Ensin 30, pian 80 ja täydellä teholla 200 – taas on töitä tarjolla

    5. 5

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    6. 6

      Seppälä hakeutuu yrityssaneeraukseen – ”taistelutahtoa riittää”

    7. 7

      Näkökulma: Liittovaltio tai ero – tätä EU ei uskalla sinulta kysyä

    8. 8

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    9. 9

      Postimerkit kallistuvat jälleen – viidessä vuodessa hinta noussut 73 %

    10. 10

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää