Vesikelit veivät luiston suksikaupasta

Julkaistu: , Päivitetty:



Talviurheiluvälineiden kauppa on käynyt lämpimien säiden takia tahmeasti. Suksikauppa laahaakin jopa kolmanneksen jäljessä lumisempien syksyjen lukemista.

Etelä-Suomessa pitkiin ja lämpimiin syksyihin osataan jo urheiluliikkeissä varautua. Siitäkin on kokemusta, että kylmän ja lumisen marraskuun jälkeen on edessä vetinen joulukuu, joka sulattaa ladut ja rinteet ja liisteröi hyvin alkaneen myyntivauhdin.

Keski- ja Pohjois-Suomessa hiihtokauden ja suksikaupan pitäisi tähän aikaan vuodesta sen sijaan olla jo hyvässä vedossa. Varusteostoksilla ovat kuitenkin käyneet vasta himoharrastajat ja kilpaurheilijat.

- Rauhallista on ollut. Suksimyynti on noin 30 prosenttia jäljessä. Onneksi tilasimme viime keväänä tavaraa hieman vähemmän ennakkoon, kertoilee Kuusamon Kesportin kauppias Jarkko Lampela.

Lumilauta-, laskettelu- ja murtomaasuksivarasto ei silti kuulemma jää käsiin. Joulusesonki vauhdittaa aina myyntiä keleistä huolimatta. Loput menevät hiihtolomaviikoilla ja viimeistään niiden jälkeisissä alennusmyynneissä.

Sama näkemys on Jyväskylän Intersport-kauppiaalla Jari Immosella. Heti kun lunta on maassa, alkaa myös ovi käydä.

- Myynti on nyt parikymmentä pinnaa jäljessä. Joulusesonki lisää joka tapauksessa etenkin lasten ja junioreiden suksimyyntiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    2. 2

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    6. 6

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    7. 7

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää