Kiinan vähittäismyynti ja kulutus hyvässä kasvussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiinan vähittäismyynti on jatkanut voimakasta kasvuaan. Viime kuun kasvuluku oli vajaat 13 prosenttia tuottaen ennätykselliset 585 miljardia yuania eli reilut 62 miljardia euroa.

Samalla Kiinan talous on jatkanut voimakasta nousuaan kasvun ollessa vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana reilut 9 prosenttia.

Kiinan valtion tietokeskuksen mukaan koko vuoden vähittäismyynnin odotetaan kasvavan 12,8 prosenttia ja kasvua ensi vuodelle povataan prosentin verran tätä vuotta enemmän.

Kasvua on pönkittänyt ennen kaikkea kotitalouksien lisääntyneet tulot.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaupunkilaisten tulot ovat kasvaneet viime vuodesta 9,8 prosenttia maalaisten tulojen noustessa 11,5 prosenttia.

Lisääntynyt kulutus on kohdistunut ennen kaikkea telekommunikaatio-laitteisiin, autoihin, vaatteisiin, kodinkoneisiin sekä kosmetiikkatuotteisiin.

- Vähittäismyynti tulee kasvamaan entisestään ensi vuonna, koska valtio aikoo tehdä kulutukseen rohkaisevia muutoksia koskien muun muassa henkilökohtaista verotusta sekä palkkojen korotuksia, toteaa China Securitiesin ekonomi Zhu Jianfang South China Morning Postin haastattelussa.

Viimeisen 10 vuoden aikana maan vähittäismyynti on yli kaksinkertaistunut, ja kulutus kasvaa tätä nykyä 18 prosentin vuosivauhdilla.

Investointipankki Credit Suisse First Bostinin teettämän tutkimuksen mukaan maan kotitalouksien kulutuksen odotetaan kolminkertaistuvan kymmenen vuoden sisällä.

Kiinan tavoitteena onkin suunnata maa kohti kulutusvetoista taloutta vähentäen samalla sen vientiin painottunutta suuntausta.

Kiinan talous on paljolti riippuvainen kaupastaan Yhdysvaltojen kanssa sekä ulkomaisista investoinneista maahan.

Ulkomaiset investoinnit tänä vuonna laskeneet ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Tämän vuoden aikana Kiinaan on investoitu 48,4 miljardia US-dollaria, mikä oli reilut 2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Viime vuonna Yhdysvaltojen kaupan alijäämä Kiinan suhteen kasvoi 162 miljardia US-dollaria ja sen oletetaan nousevan yli 200 miljardiin tämän vuoden loppuun mennessä.

Presidentti George W. Bushin odotetaan ottavan esille tulevan Kiinan vierailun yhteydessä muun muassa maiden välisen kaupan epätasapaino. Hänen oletetaan myös painostavan Kiinaa revalvoimaan lisää valuuttaansa.

Valuuttamarkkina-asiantuntijoiden joukossa on spekuloitu, että Kiina saattaisi vahvistaa valuuttaansa Bushin visiitin liepeillä.

Kiina revalvoi yuaniansa heinäkuussa 2,1 prosenttia, ja se saavutti kuluvan viikon alussa revalvoinnin jälkeisen huippunsa, 8,083, suhteessa US-dollariin.

Kiinan talouskasvulukemien ollessa jo kymmenen perättäisen neljänneksen ajan yli 9 prosenttia, maan ekonomistien mukaan poliittiset päättäjät suhtautuvat tällä hetkellä luottavaisesti yuanin vapaampaan kelluttamiseen, kertoo SCMP.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää