Nokian vaikeudet USA:ssa jatkuvat

Nokian markkinaosuus on jälleen pudonnut USA:n matkapuhelinmarkkinoilla. Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan Nokian markkinaosuus kolmannella vuosineljänneksellä oli 15 prosenttia.

Markkinaosuus heikkeni heinä-syyskuussa kolme prosenttiyksikköä edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Tutkimusyhtiön arvioi, että Nokian markkinaosuus ei parane lähiaikoina USA:ssa.

Nokian pääkilpailija Motorola on säilyttänyt markkinoilla vahvan, hieman yli 34 prosentin markkinaosuuden. Nokian suurempia USA:n markkinoilla ovat lisäksi eteläkorealaiset matkapuhelinvalmistajat. LG:n markkinaosuus nousi kolmannella vuosineljänneksellä viisi prosenttiyksikköä 20 prosenttiin. Samsungin markkinaosuus säilyi hiukan alle 17 prosentissa.

Ongelmana Nokialla on Strategy Analyticsin mukaan muotoilultaan ja tyylillisesti kilpailukykyisten, keskihintaisten gsm-puhelimien puute USA:n markkinoilla. Motorolan myyntiä on edistänyt Razr-puhelin, jonka on näkyvästi esillä USA:ssa. Nokialla ei ole tuotevalikoimassaan vastaavanlaista hyvin ohutta läppäpuhelinta.

Strategy Analyticsin mukaan Nokia joutuu muiden valmistajien tavoin kamppailemaan kannattavuutensa puolesta USA:n markkinoilla, koska siellä on käytössä useita eri matkapuhelintekniikoita.

Nokian vaikeudet USA:ssa alkoivat alkuvuonna, jolloin sen markkinaosuus romahti yli seitsemän prosenttiyksikköä viime vuoden lopusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    8. 8

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    9. 9

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää