Amerikkalaisjätti Wal-Martille takapakkia Britanniassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurimman vähittäiskauppajätin, amerikkalaisen Wal-Martin, pelätty Euroopan valloitus kangertelee. Britanniassa yhtiön omistama Asda ei ole onnistunut saamaan halpojen hintojen ilosanomaansa perille toivomallaan tavalla.

- Emme ole päässeet sinne, minne halusimme, myöntää yhtiön pääjohtaja Andy Bond.

Sanomalehti Independent on Sundayn siteeraama Bond toteaa myös, että yhtiön asema on hivenen heikentynyt aikaisemmasta.

Vaikka 17 prosentin osuus Britannian päivittäistavarakaupasta kuulostaa hyvältä, niin markkinajohtaja Tesco on kasvattanut osuuksiaan paljon ripeämmin. Ja nyt myös monet muut brittikauppiaat ovat elpymässä.

Markkinatutkimusyhtiö TNS:n mukaan Asda on tänä syksynä menettänyt myyntiään 15 miljardin euron verran. Samaan aikaan Tescon kassaan on kilahtanut 300 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Asda tuo peräti 45 prosenttia Wal-Martin ulkomaisesta myynnistä eivätkä kokemukset Britanniasta kenties rohkaise sitä uusiin eurooppalaisiin investointeihin. Myös Saksassa yhtiön taival on ollut ajoittain karikkoinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Brexit-äänestys kuumensi viime juhannuksen – näitä asioita kannattaa seurata tänä kesänä

    5. 5

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää