Teknologiausko voi olla Nokialle riski

Nokia on marssittanut viime viikkoina julkisuuteen hengästyttävän määrään uutuusmalleja, jotka pursuvat toinen toistaan hienompia ominaisuuksia. Nokian teknoinnostuksen keskellä on kuitenkin hyvä huomata, että vuoden myyntihitti kännykkämarkkinoilla on ollut Motorolan Razr, jossa ei ole mitään edistyksellistä. Sitä on kuitenkin myyty tähän mennessä 12 miljoonaa kappaletta.

Nokian kehittää uusia puhelimiaan vahvasti insinöörien näkökulmasta. Se ei ole tänä vuonna tuonut markkinoille puhelinta, joka olisi ollut yhtä kysytty kuin Motorolan Razr.

Sen sijaan yhtiö julistaa uusimman teknologian tulevaisuuden mahdollisuuksia, konvergenssia ja teknologian joskus mahdollistavia palveluja. Nokian omien tutkimusten mukaan lähes 60 prosenttia käyttäjistä ei ole niistä kuitenkaan kiinnostunut.

Nokian tuotehallinnasta vastaavan johtajan Seppo Laukkasen mukaan kolmannes matkapuhelimen käyttäjistä haluaaa käyttää puhelintaan ainoastaan yhteydenpitoon.

Toiseksi suurin ryhmä, 25 prosenttia käyttäjistä, haluaa puhelimen olevan osa heidän persoonallista tyyliään. He arvostavat puhelimien muotoilua ja ulkonäköä.

Vain 15 prosenttia matkapuhelimen käyttäjistä arvostaa niitä ominaisuuksia, joita Nokian Barcelonassa esittelemät uutuudet sisälsivät. Tiedot perustuvat Nokian tekemiin käyttäjätutkimuksiin, joissa mieltymyksiä kysyttiin 40 000 henkilöltä.

Myyntitilastot osoittavat, etteivät pelkästään insinööreille avautuvat teknolyhenteet tee puhelimesta vielä coolia.

Tutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Ben Wood arvioikin, että Nokian viime viikon tuotejulkistukset oli tehty vain esittelemään puhelimien uusia käyttötapoja. Varsinaiset massakuluttajille tarkoitetut uuden teknologian mallit tulevat markkinoille hänen mukaansa vasta parin vuoden päästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Vetkuttelua, kaveriurakoita tai jopa kavalluksia – kehno isännöitsijä tulee kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    7. 7

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    5. 5

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää