Suomen Pankin Pentti Hakkarainen toivoo yrityksiltä uusia investointeja

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Pankin johtokunnan jäsen Pentti Hakkarainen on huolissaan suomalaisten yritysten riskinoton puutteesta ja investointien vähäisyydestä.

- Suomen kansantalouden pohja rapautuu, kun yritykset eivät investoi. Innovaatiot jäävät hyödyntämättä eikä tuottavuus parane.

Kansantalous on omituisessa pysähtyneisyyden tilassa, vaikka investointeihin olisivat kaikki edellytykset. Korot ovat matalalla, inflaatio hallinnassa ja erilaista rahoitusjärjestelyjä tarjolla.

Alhainen investointiaste voi Hakkaraisen mielestä johtua siitä, että yritykset keskittyvät nykyisin toimialajärjestelyihin ja pelaavat varman päälle.

- Yritykset ovat rohkeita ostamaan ja myymään liiketoimintoja, mutta uusille alueille investoinnit ja siihen liittyvät riskinotot eivät houkuta.

Kvartaalisyklissä elävän yritysjohdon kannalta tilanteen ymmärtää. Yritysosto tuo valmiin asiakaskunnan.

Omistajalle on helpompi kertoa hyvä tarina valmiista ostokohteesta kuin perustella lainanottoa ja pitkäaikaista investointia tulevaisuuden markkinoihin.

Kone- ja laiteinvestoinnit ovat laskeneet Suomessa 90-luvun puolivälistä asti. Nykyisin investoinnit ovat kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta.

- Suomi jää koko ajan jälkeen muista Euroopan maista, Yhdysvalloista nyt puhumattakaan, Hakkarainen varoittaa.

Hakkarainen pelkää, että suomalaiset ovat tuudittautuneet vaaralliseen hyvän olon tunteeseen. Tuudittautuminen on petollista nyt, kun markkinat ovat entistä kansainvälisempiä.

Tavaroiden ja pääomien lisäksi palvelut ja työ liikkuvat rajojen yli.

- Ihmisten liikkuminen on helpottanut palvelujen käyttöä. Suomalaiset voivat vaikkapa käydä ulkomailla parturissa sen sijaan, että käyttävät kotimaan palveluja. Viro on hyötynyt tästä tilanteesta.

Riskinoton välttäminen on johtanut Suomen ulkomaankaupan rakenteen vinoutumiseen. Vienti vetää, mutta vienti on yksipuolista ja vientihinnat alenevat.

Suomesta viedään matalan jalostusarvon tuotteita ja maahan tuodaan kalliita huipputeknologian tuotteita.

- Riskinä on se, ettei tuottavuus kasva ja vientiyritysten kannattavuus heikkenee.

Vienti- ja tuontihintojen keskinäisen suhteen heikkeneminen aiheuttaa sen, että Suomen tulokertymä kehittyy hitaammin kuin bruttokansantuotteen kasvusta voisi päätellä.

- Vaihtosuhde on heikentynyt vuodesta 2002 alkaen ja sen arvioidaan heikentyvän entisestään. Suomi on jäänyt muusta Euroopasta.

Lyhytjännitteisen sijoittamisen rinnalla Hakkarainen näkee markkinoilla uudenlaista sitoutumista ja investointihalua.

On kärsivällisiä sijoittajia, jotka etsivät pitkäaikaisia sijoituskohteita. Näitä ovat esimerkiksi isot eläkelaitokset.

- Ranskassa ja Englannissa on laskettu hiljattain 50 vuoden joukkovelkakirjat. Sijoittajia kiinnostaa sijoittaminen infraan. Tästä on esimerkkinä julkisin ja yksityisin varoin rahoitetut tiehankkeet.

Ilon pilkahdusta Suomen taloudelle tarjoaa Venäjä. Hakkarainen uskoo Venäjällä aukeavan suuret mahdollisuudet suomalaisille tuotteille ja palveluille.

- Venäjästä on tullut Suomen suurin kauppakumppani. Etlan arvion mukaan Venäjän kauppa tarjoaa nyt työtä 50 000 suomalaiselle. Se on kaksi prosenttia työvoimasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    10. 10

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää