Metro menee jakeluun jo Heinolaa myöten

Julkaistu: , Päivitetty:

Metro-lehti laajentaa ilmaisjakeluaan uusiin kaupunkeihin eteläisessä Suomessa. Metro ja jakeluyhtiö Letterbox ovat tehneet sopimuksen, jolla lehden painosmäärää ja jakelua lisätään Järvenpäässä, Keravalla, Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Tällä viikolla Metron jakelu käynnistyy Heinolassa, Hämeenlinnassa, Mäntsälässä ja Salossa.

Metron toimitusjohtaja Ahti Leväahon mukaan jakelualueen laajennus Helsingin ulkopuolelle on edennyt suunnitelmien mukaan.

- Viidennes lukijoista tulee jo pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Leväahon arvioi lukijamäärän ylittäneen 300 000 rajapyykin ja kuluvan vuoden myynnin kasvu on ollut yli 40 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Tavoitteemme on kolminkertaistaa lukijamäärä ja nousta Suomen suurimmaksi valtakunnalliseksi kaupunkilehdeksi ensi vuoden aikana, hän sanoo.

Pääkaupunkiseudulla Metron markkinat ovatkin käyneet ahtaiksi, kun ilmaislehtikisaan ovat lähteneet tosissaan mukaan aiemmin Keski-Uusimaa-konsernina tunnettu Suomen Lehtiyhtymä sekä Sanoma Kaupunkilehdet.

Lehtiyhtymä osti alkuvuonna Jantonin, ja on jatkanut ostojaan maakuntien ilmaislehtimarkkinoilla. Sanoma puolestaan hankki Uutislehti 100:n sekä tukun kaupunginosalehtiä ja laajensi niiden jakelua Vantaalle ja Espooseen.

Taloussanomat kuuluu Sanoma Kaupunkilehtien tavoin SanomaWSOY-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    6. 6

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      Aktia vähentää työntekijöitä ja yhdistää konttoreita uudistuksissaan

    9. 9

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    10. 10

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää