Technopoliksen tulokseen pieni notkahdus

Julkaistu:

Oulussa ja pääkaupunkiseudulla toimivan kiinteistösijoitusyhtiö Technopoliksen tulos oli hieman laskussa tammi-syyskuussa. Liikevaihto sen sijaan kasvoi.
Tulos ennen satunnaiseriä oli 6,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin liikkui 7,2 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos laski 0,22 eurosta 0,16 euroon.

Käyttökate parani 11,4 prosenttia 13,5 miljoonaan euroon.

Liikevaihtoa kertyi 22,9 miljoonaa euroa, kun viime vuoden tammi-syyskuussa liikevaihtoa oli 21,3 miljoonaa euroa. Kasvua oli yli seitsemän prosenttia.

Liikevaihdosta vuokratuottoja oli 19,1 miljoonaa euroa, kun viime vuonna niitä kertyi 18,1 miljoonaa euroa. Palvelutuottoja oli 3,8 miljoonaa euroa, kun vuotta aikaisemmin niitä tuli 3,2 miljoonaa euroa.

Konsernin vuokrattava kiinteistökanta koostui 45 kiinteistöstä. Keskimääräinen vuokrausaste oli syyskuun lopussa 96,5 prosenttia.

Huhtikuussa käynnistettiin Oulun Ydinkeskustan ensimmäinen vaihe, joka valmistuu arviolta ensi toukokuussa. Kysynnän takia yhtiö on päättänyt käynnistää toisenkin vaiheen, jonka toteuttaminen aloitetaan heti.

Technopolis arvioi toimitilojensa kysyntänsä olevan tänä vuonna tyydyttävää tasoa ja niiden käyttöasteen pysyvän hyvänä. Liikevaihto kasvaa arvion mukaan 4-7 prosenttia ja käyttökate 7-10 prosenttia edellisvuodesta.

Konserni aikoo selvittää laajentumismahdollisuuksia myös muille paikkakunnille Suomessa sekä Venäjälle ja Baltiaan. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostoin.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    8. 8

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Suositusnoston saanut YIT nousi jyrkästi, Savo-Solar rojahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    9. 9

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää