Nettiviina maistuu ruotsalaisille

Julkaistu: , Päivitetty:

Alkoholin nettimyynti on Ruotsissa kasvanut parissa vuodessa täysin olemattomasta lähes miljoonaan litraan puhdasta alkoholia. Edelleen se vastaa tosin vain yhtä prosenttia kaikesta Ruotsissa käytetystä alkoholista.

Nyt Ruotsin veroviranomaiset ja tullilaitos kiristävät nuottaansa netissä myytävän alkoholin ympärille, kirjoittaa Svenska Dagbladet. Internetkaupan kasvaessa vaarana on, että valtio jää paitsi satojen miljoonien verotuloista.

Viime vuonna alkoholivero kartutti Ruotsin valtion kassaa yli kymmenellä miljardilla kruunulla (reilu miljardi euroa), jonka lisäksi tulee arvonlisävero. Verovirasto pelkää lisääntyvän internetkaupan kuihduttavan tätä tulonlähdettä ja on yhdessä Tullilaitoksen kanssa käynnistänyt kartoituksen suurimmista nettitekijöistä, sekä ruotsalaisista että ulkomaisista, ja siitä maksavatko yritykset alkoholiveron.

Lain mukaan alkoholivero tulee maksaa, ellei ostaja itse kuljeta tuotteita maahan. Internetkauppiaiden mielestä maksuvastuu ei ole heillä, jos asiakas hoitaa kuljetuksen jonkun ulkopuolisen kuljetusyhtiön kanssa. Tällainen on nettikaupassa normaali käytäntö. Se saattaa tosin tulevaisuudessa olla salakuljetusta. Asiaan saadaan selvyys kun EY-tuomioistuin antaa asiasta lausuntonsa ensi vuonna.

Ruotsissa ei vielä ole nostettu yhtään syytettä sellaisia yksityishenkilöitä vastaan, jotka myyvät internetistä ostamaansa alkoholia. Tulli on takavarikoinut jo tänä vuonna 15 000 litraa olutta, viiniä ja väkeviä, mutta syyttäjät haluavat odottaa EY-tuomioistuimen lausuntoa.

Ulkomailta Ruotsiin tuotavan alkoholin kuljetukseen erikoistuneita kuljetusliikkeitä on useita. Yhden niistä, Locardin, osakas Jim Tjernström sanoo Svenska Dagbladetille että hänen mielestään kyse on tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkumisesta unionin sisällä.

- Suomi on Ruotsia edellä tässä asiassa. Siellä viranomaiset ovat jo ymmärtäneet mistä EU-jäsenyydessä on kyse, ja internetkauppa käy hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää