Harri Koposen Aina-sijoitus vastatuulessa

Julkaistu: , Päivitetty:



Hämeenlinnalaisen Aina Groupin monimutkaiset yritysjärjestelyt ovat vastatuulessa. Pienosakkaat haluavat estää järjestelyt, joissa Aina Groupin teleliiketoiminnat yhdistetään.

Pienosakkaiden mielestä järjestelyissä ei riittävästi oteta huomioon tulevia tuotto-odotuksia. Asiasta kertoi Ylen Hämeen uutiset.

Entinen TeliaSoneran Suomen toimitusjohtaja Harri Koponen sijoitti järjestelyissä syntyvään yritykseen reilut 110 000 euroa. Hän olisi saamassa Aina Oy:stä 7,5 prosentin osuuden. Sijoittajina on myös muita yksityishenkilöitä.

Syyskuun lopussa julkistetussa järjestelyssä Aina Group myy kokonaan omistamansa Hämeen Puhelimen osakakannan saman konsernin AinaComille 47 miljoonalla eurolla.

Järjestelyissä lisäksi kootaan Hämeen Puhelimen, Syscon, Telekolmion ja Hämeen tietotekniikkakeskuksen omistukset Aina Group Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön Aina Oy:n alaisuuteen. Aina Oy taasen omistaa kokonaan AinaCom Oy:n.

Viime viikolla AinaGroup-konserniin kuuluva Hämeen Sanomat myi lehtipainonsa tuusulalaiselle Suomen Lehtiyhtymälle.

Aina Group on entinen Hämeen Puhelin ja sillä on lähes 30 000 osakkeenomistaja. Ylimääräinen yhtiökokous on 14. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Norjan öljyrahasto tuotti ennätyspotin rahaa

    9. 9

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää