Baswaren liikevaihto kasvoi ja tulos puolittui

Julkaistu:

Ohjelmistoyhtiö Baswaren liikevaihto kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä lähes kolmanneksen viime vuodesta. Tulos putosi kuitenkin puoleen.
- Kolmas neljännes oli linjassa antamaamme ennusteeseen. Erityisesti kansainvälinen liiketoiminta onnistui hyvin ja kasvu jatkui edelleen vahvana. Kotimaan tuotelisenssimyynnissä emme kuitenkaan onnistuneet yhtä hyvin kuin alkuvuonna, toimitusjohtaja Ilkka Sihvo toteaa osavuosikatsauksessa.

Liikevaihtoa Basware kirjasi heinä-syyskuussa 9,3 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 32 prosenttia viime vuodesta. Orgaaninen kasvu oli noin 20 prosenttia.

Liikevaihdosta jäi liikevoittoa 0,6 miljoonaa euroa eli 6,1 prosenttia. Viime vuonna suhteellista kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti oli 17,9.

Tulos ennen veroja puolittui 0,6 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,06 euroon 0,08 eurosta.

Basware arvioi koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan orgaanisesti yli 20 prosenttia viime vuodesta, Tehdyt yrityskaupat mukaan lukien kasvu on yli 30 prosenttia. Liikevoiton yhtiö uskoo olevan viime vuotta parempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    9. 9

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää