Tekesiltä jopa 67 miljoonaa liiketoiminnan tukeen

Julkaistu:

Suomen suurin tutkimus- ja kehityshankkeiden rahoittaja Tekes vapauttaa tukeaan suorasta teknologian tuesta myös liiketoiminnan valmiuksien kehittämiseen. Teknologiajohtaja Kari Tilli otti asian esiin Giga- ja Vamos-ohjelmien avajaisseminaarissa tiistaina Helsingissä.
Teknologian kehittämiskeskuksen tämänvuotinen rahoituspanos yrityksille on 270 miljoonaa euroa. Siitä puolet eli 134 miljoonaa menee pk-yrityksille. Tästä summasta puolet eli 67 miljoonaa euroa voisi mennä muuhun kun suoraan tuotekehitykseen.

Hankekohtaisesti rahaa voidaan käyttää esimerkiksi kannattavuus- ja markkinaselvityksiin ja jopa markkinoinnin suunnitteluun ja koulutukseen.

Tillin mukaan Tekesin lähivuosien tavoitteena on paitsi pitää Suomi maailman johtavien teknologiakehittäjien joukossa myös nostaa suomalainen tietotekniikan ja viestinnän hyödyntämisaste huipputasolle.

Tekes pyrkii myös nykyistä tasapainoisempaan tilanteeseen suurten yritysten ja pienten ja keskisuurten yritysten välillä.

- Erikokoiset yritykset ovat tähänkin asti olleet tasa-arvoisessa asemassa, mutta pk-yrityksille liittyminen ohjelmiin on ymmärrettävästi raskaampaa, Tilli sanoo.

Uusi tieto asiakaskunnalle

Tekesin rahoitusta voidaan käyttää liiketoiminnan valmiuksien kehittäminen osana tutkimus- ja kehityshanketta.

Tekesin Vamos (value added mobile services) -ohjelman vetäjän Pauli Bergin mukaan kyse ei ole varsinaisesta uudesta linjauksesta, vaikka asiakaskunnalle tieto ei ole mennyt perille.

- Olemme päättäneet tuoda asiaa esille sopivissa yhteyksissä. Markkinavetoisuutensa takia Vamos-ohjelma on oikea paikka tiedottaa asiasta, Berg sanoo.

Hänen mukaansa hankkeen budjetista alle 50 prosenttia saa sisältää markkinoillepääsyn valmistelun ja liiketoiminnan kehittämisen kustannuksia.

- Vaikka teorissa tukitoimiin menevän rahan määrä voisi olla vajaa 70 miljoonaa euroa, käytännössä se missään nimessä nouse niin suureksi, Berg sanoo.

- Edellytyksenä on että kulut liittyvät kiinteästi t&k-projektiin vahvistaen tulosten hyödyntämisedellytyksiä.

Tukirahaa on suunnattava monipuolisesti eikä yhden osa-alueen saa osuus nousta yli viidennekseen hankkeen budjetista.

Bergin mukaan Tekesin rahoitusta voi saada ensisijaisesti hankkeen määrittelyvaiheessa suunnittelun lähtökohtana käytettäviin selvityksiin, jotka kohdistuvat esimerkiksi kannattavuuteen, markkinointiin, partnereihin ja patentti- ja lisenssioikeuksiin.

Tukea voidaan antaa rajoitetusti myös tuotannollista vaihetta edeltävään, liiketoiminnan ja osaamisen edellytyksiä vahvistavaan toimintaan. Tällaista toimintaa voisi olla markkinoinnin ja kansainvälistymisen suunnittelu ja vaikka asiakkaan sisäinen koulutus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    8. 8

      EKP pelkää euron vahvistumista

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää