Maksurästit kasvavat kuljetusyrityksissä

Julkaistu: , Päivitetty:



Kuljetusyrittäjien talous on tiukentunut tänä vuonna selvästi. Asiakastiedon tilastojen mukaan laskujen maksuajat ovat venyneet ja maksuhäiriöiden todennäköisyys on kasvanut.

Maksuviivästymät lisääntyivät Asiakastiedon selvityksen mukaan huhti-syyskuussa yli neljänneksen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Viivästyneiden laskujen euromääräinen yhteissumma oli puolestaan yli puolet aiempaa suurempi.

Analyysipäällikkö Olli Fabriciuksen mukaan selittäjinä ovat korkea polttoaineen hinta ja metsäteollisuuden pitkä lakko.

- Taloudelliset vaikutukset heijastuvat ensimmäisenä juuri yritysten maksutapatietoihin eli siihen, miten ne hoitavat suoritukset tavarantoimittajilleen, Fabricius toteaa.

Myös alan maksuhäiriöalttius on kasvanut. Se on kuitenkin edelleen selvästi pienempi kuin monilla muilla toimialoilla.

- Kuljetusyritykset ovat perinteisesti hoitaneet velvoitteensa säntillisemmin kuin yritystoiminnassa yleensä. Luotot kohdistuvat kriittisiin hyödykkeisiin, joita ilman liiketoimintaa ei pysty jatkamaan. Siksi yritysten on ollut pakko sopeutua tiukkaan maksukuriin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    3. 3

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    4. 4

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    7. 7

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    10. 10

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää