Siebel kiihdyttää yli Wall Streetin odotusten

Julkaistu:

Yrityshallinnan ohjelmistoja tarjoava Siebel Systems odottaa kolmannen neljänneksen myyntinsä nousevan 346 miljoonaan dollariin eli anlyytikoiden ennusteita ylemmäs. Viime kuussa yhtiö suostui kauppaan, jossa Oracle ostaa Siebelin osakekannan.
Analyytikkojen keskiarvoennuste Siebelin heinä-syyskuun myynniksi oli 311,2 miljoonaa dollaria.

Siebelin mukaan sen kolmannen neljänneksen kustannuksia lisäsivät noin 12 miljoonan dollarin kertaerät, jotka yhtiö joutui kirjaamaan muun muassa toimintojen uudelleenjärjestelyistä ja toimitilojen leasing -sopimusten keskittämisestä.

Syyskuun loppuun päättyneellä kvartaalilla Siebel ennustaa lisenssimaksujen nousseen 112 miljoonaan dollariin. Ylläpitopalveluista kertyi yhtiön kassaan noin 125 miljoonaa dollaria. Muiden palveluiden myynti oli 109 miljoonaa dollaria, Kalifornian San Mateossa toimiva yhtiö ilmoitti.

Pelkkä myynnin hyvä kehitys ei tietenkään kesää tee, sillä isompien ohjlemistotalojen puristuksessa Siebelin tulos on viimeisten neljännesten aikana livennyt tappion puolelle.

Oracle nappaaa Siebelin niche-vahvuudet

Kolmannen neljänneksen aikana eli syyskuussa isompi kilpailija Oracle ilmoitti ostavansa Siebelin 5,85 miljardin dollarin hinnalla.

Näin Oracle saa tukevamman jalansijan Siebelin vahvoilla crm-markkinoilla ja kykenee tehokkaammin kilpailemaan saksalaista SAP:ia vastaan.

Crm (customer relationship management) -ohjelmistoilla yritykset valvovat ja hallitsevat myynnin, asiakaspalvelun ja markkinoinnin kaltaisia toimintoja. Siebel kuuluu crm-bisneksen markkinajohtajien joukkoon.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Sanoman tulos painui

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    9. 9

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    10. 10

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    5. 5

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää