Käräjät voivat kaataa koko TJ Groupin

Julkaistu:

Helsingin käräjäoikeus aloittaa tänään TJ Groupin tiedottamis- ja sisäpiirisyytösten käsittelyn. Jos syyttäjä saa vaatimuksensa läpi, TJ Groupia uhkaa konkurssi.
Tuomo Tilmanin, Jyrki Salmisen ja kuuden muun syytetyn lisäksi valtiosyyttäjä Ritva Sahavirta vaatii rangaistusta TJ Groupille ja osakeannin pääjärjestäjälle Evli Pankille.

Valtionsyyttäjän mielestä TJ Group muokkasi tuloslukunsa voitolliseksi kevään 2000 osakemyyntiesitettä varten. Vuoden 1999 tulos olisi alun perin jäänyt tappiolliseksi.

Syyttäjä vaatii TJ Groupia palauttamaan valtiolle 39 miljoonaa euroa ja maksamaan 200 000 euroa yhteisösakkoa. Evlille syyttäjä esittää 100 000 euron sakkoa.

TJ Groupin pääomistajia Tilmania ja Salmista syyttäjä vaatii maksamaan osakemyyntituloista takaisin lähes sata miljoonaa euroa. Syyttäjä vaatii lisäsi Salmiselle ja Tilmanille ehdotonta vankeusrangaistusta.

TJ Groupin kannalta hankalaksi tilanteen tekee se, että yhtiö on joutunut lainaamaan juokseviin menoihin Tilmanilta ja Salmiselta kaksi miljoonaa euroa. Luoton vakuudeksi Tj Group antoi tytäryhtiönsä Key Partnersin osakkeet.

Tilmanin ja Salmisen rahaksi muutettava arvo-omaisuus on kuitenkin oikeudessa määrätty hukkaamiskieltoon.

Tilintarkastajat kiinnittivät keväällä huomiota TJ Groupin pääomien riittävyyteen. TJ Group on kirjoittanut taseeseensa laskennallisia verosaatavia, joiden saaminen on tilintarkastajan mielestä epävarmaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    10. 10

      Fortum myy puolalaisen kaasunjakelu­yhtiönsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää