Carl Icahnilta ryöpytyskirje Time Warnerille

Julkaistu: , Päivitetty:

Miljardööri Carl Icahn valmistautuu päätöserään ottelussa viestintäjätti Time Warnerin johtoa vastaan. Time Warnerin osakekurssista pitkään huolestunut Icahn esitellee jo tällä viikolla keinoja yhtiön ja sen osakkeen vahvistamiseksi.

Time Warner -konserniin kuuluvan Time -lehden tietojen mukaan yritysvaltauksistaan tunnettu Icahn työstää konsernijohdon toimia arvostelevaa kirjettä. Icahn luettelee yksityiskohtaisesti keinot, joiden avulla Time Warnerin 18 dollarin pintaan jämähtänyt osake saa lisäpotkua.

Icahnin arvostelun kärki on suunnattu ennen kaikkea Time Warnerin pääjohtajaa Richard Parsonsia vastaan. Ensinnäkin Icahnin mielestä Parsons myi pari vuotta sitten Warner Musicin liian halvalla kanadalaisen Edgar J. Bronfmanin johtamalle sijoittajaryhmälle.

Toiseksi Parsons on myöhästynyt America Onlinen eli AOL:n remontoinnissa ilmaiseksi nettiportaaliksi. Nyt Googlen, Yahoon ja Microsoftin MSN:n kaltaiset kilpailijat ovat painaneet AOL:n ohitse.

Silti Icahnin mielestä Time Warner on sisällöltään yksi maailman parhaista viestintäyhtiöistä. Parsonsin aikana sisällön laatu ei vain ole heijastunut yhtiön osakekurssiin, Icahn kiukuttelee.

Perjantaina Time Warnerin kurssi päätyi 0,22 prosentin laskuun 18,11 dollariin New Yorkissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    6. 6

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    7. 7

      Ilmarinen on tyytyväinen sijoitusten tuottoon

    8. 8

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    9. 9

      Poikkeusluvilla pyritään ehkäisemään kotimaan hintojen nousua

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    7. 7

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää