Kituva Sanyo luopuu dvd-laitteiden tuotannosta

Julkaistu:

Pahasti tappiolla kyntävä elektroniikkayhtiö Sanyo joutuu odotetusti turvautumaan uusiin konsteihin elvyttääkseen sen, mitä yhtiöstä on vielä elvytettävissä. Tappioennustettaan korottanut Sanyo nopeuttaa irtisanomisten tahtia, luopuu muun muassa dvd-laitteiden valmistuksesta sekä sulkee ja myy tehtaita Japanissa.
Hälyttävät tiedot Sanyon odotettua suuremmista talousvaikeuksista levisivät jo aiemmin aamulla Nihon Keizai- ja Yomiuri -lehtien välityksellä.

Tänään yhtiö joutui järjestämään pikavauhtia Tokiossa tiedotustilaisuuden, jossa Sanyo tarkensi huonoja kuulumisiaan. Kuluvan tilikauden nettotappio paisuu 140 miljardiin jeniin eli 1,24 miljardiin dollariin, Sanyo vahvisti.

Yhtiö oli aiemmin ennustanut 92 miljardin jenin miinustulosta maaliskuun lopussa päättyvälle jaksolle.

Sanyon kannalta on laiha lohtu, että sen tappio ei sentään yltäne Nihon Keizain povaamaan 200 miljardiin jeniin – vaikka tässä tilanteessa sekään ei liene ihan varmaa.

Tappiot kasautuvat yhtiön digitaalisten tuotteiden hintojen alenemisen takia. Kuluttajaelektroniikan tuotteiden ja teollisuuden laitteiden heikko kysyntä heikentää myös tulosta.

Kuluvalle tilikaudelle Sanyo alensi liiketulosarviotaan jyrkästi eli 72 prosenttia. Nyt ennustettu 18 miljardin jenin operatiivinen tulos on puolet pienempi kuin viime tilikaudella.

Potkuja entistä nopeammin

Yhtiö vauhdittaa irtisanomisiaan niin, että kaksi kolmasosaa pois potkittavista saa marssia kilometritehtaalle jo ensi vuoden tammikuuhun mennessä. Viime heinäkuussa yhtiö kertoi irtisanovansa 14 000 työntekijää eli 15 prosenttia henkilöstöstään seuraavien kolmen vuoden kuluessa. Nyt tahti on selvästi liukkaampi.

Uusiin leikkauksiin lukeutuu myös se, että Sanyo tykkänään luopuu dvd-soitinten ja -nauhureiden sekä vcr-laitteiden liiketoimistaan.

Yhtiö sulkee kaksi tehdastaan Japanissa; koipalloihin pannaan vuonna 1947 perustettu kodinkonetehdas läntisessä Hyogon maakunnassa ja sirutehdas Gunman maakunnassa Keski-Japanissa. Yhtiö aikoo myös myydä kaksi tuotantolaitostaan.

Reutersin mukaan yhtiö tähtää näillä toimilla 170 miljardin jenin säästöihin kolmen seuraavan vuoden aikana.

Sanyo on jo aiemmin kertonut supistavansa puolijohteita ja kodinkoneita valmistavien divisiooniensa toimintoja. Panoksia siirretään tuottavammille aloille kuten ladattavien paristojen tuotantoon ja teollisuuden ilmastointilaitteisiin.

Jatkoa Sonyn sokille

Sanyon sokki-ilmoitus tulee vain muutama päivä sen jälkeen kun suurempi kilpailija Sony ilmoitti irtisanovansa 10 000 työntekijää ja karsivansa kannattamattominta toimintaansa ankarasti. Sony tekee tällä tilikaudella ensimmäisen tappiollisen tuloksensa yli kymmeneen vuoteen.

Japanilaiset analyytikot arvioivat erittäin varovaisesti Sanyon uusia suunnitelmia.

- Sanyo on Sonyn tavoin erittäin huteralla pohjalla. Täytyy vain odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu, eräs analyytikko totesi tuoreeltaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää