Eniro ostaa Findexan

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalainen hakemistopalveluyritys Eniro ostaa norjalaisen kilpailijansa Findexan. Kauppahinta on kokonaisuudessaan 10,5 miljardia kruunua, eli noin 1,4 miljardia euroa. Kauppa toteutetaan osin osakevaihtona osin käteisenä.

Eniro maksaa Findexan osakkeista preemiota 10 prosenttia verratuna viimeiseen kaupankäyntihintaan ja 17 prosenttia 30 päivän keskikurssiin verrattuna. Tiedotteen mukaan 60 prosenttia Findexan osakkeenomistajista on sitovasti kaupan takana. Lisäksi Findexan hallitus suosittelee kaupan hyväksymistä osakkeenomistajilleen.

Synergiahyötyjä lasketaan eri tehostamistoimenpiteiden seurauksena syntyvän noin 100 miljoonaa kruunua vuodessa Kauppa on tarkoitus saada päätökseen marraskuun loppuun mennessä.

Findexan nykyiset osakkeenomistajat saavat kaupan myötä Enirosta 14,9 prosentin osuuden.

Findexa oli aiemmin osa Telenor-konsernia, mutta on tällä hetkellä sen suurin omistaja on Texas Pacific Group. Fidexalla on vahva markkinasema Norjan hakemistomarkkinolla. Eniro on vahva Ruotsin markkinoilla ja sillä on toimintaa myös Suomessa.

Eniron palveluksessa on noin 4 900 työntekijää. Vuonna 2004 Eniron liikevaihto oli 4 ,9 miljardia Ruotsin kruunua. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin.

Findexan liikevaihto vuonna 2004 oli 1,6 miljardia Norjan kruunua ja sen palveluksessa oli Norjassa noin 900 henkeä. Yhtiö on listattu Oslon pörssissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    10. 10

      Finnair: Aasian-liikenne kaksinkertaistuu odotettua ripeämmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää