Vanhanen ei lämpene Heinäluoman veromallille

Julkaistu: , Päivitetty:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei lähtisi oikopäätä liittämään kuntauudistukseen verotusoikeuden siirtämistä kunnille SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman (sd.) ehdottamalla tavalla. Vanhanen muistutti sunnuntaina Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että järjestely vaatisi mittavan rahaston köyhien ja rikkaiden kuntien välisten erojen tasaamiseksi.

Nykyisin kuntien välisiä tuloeroja tasataan pääasiassa valtionosuuksilla, joiden kautta valtion keräämät verotulot tulevat kunnille. Verotusoikeuden siirto kunnille merkitsisi valtionosuuksien poistamista ja kunnallisveron korottamista.

Vanhanen muistutti, että esimerkiksi Helsingissä kunnallisvero pitäisi nostaa noin 25 prosenttiin. Siitä jouduttaisiin antamaan 7-8 prosenttia avustuksina muille kunnille. Hän epäili, että tällaisesta tasauksesta aiheutuisi jatkuvia kiistoja.

Toisaalta ilman tasausjärjestelmää joissakin köyhimmissä kunnissa kunnallisveron pitäisi olla yli 50 prosenttia, mikä on täysin mahdotonta.

Heinäluoma esitti syyskuun alussa, että kunnille annettaisiin oikeus kerätä veronsa suoraan kuntalaisilta palvelujensa rahoittamiseen.

Pääministeri sanoi suhtautuvansa silti ennakkoluulottomasti nykyisen valtiovarainministeri Heinäluoman pohdiskeluun. Tavoite kuntien kustannustietoisuuden lisäämisestä on sinällään oikea.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää