Satama sirpaloitui uusille omistajille

Julkaistu:

Talentum myi tänään kaikki omistamansa Satama Interactiven osakkeet. Kauppahinta oli noin 23,2 miljoonaa euroa. Talentumin myymät Satama Interactiven osakkeet menivät usealle kotimaiselle ja ulkomaiselle sijoittajalle. Näin kertoo Sataman toimitusjohtaja Jan Sasse.
- On positiivinen asia, että suuri määrä kotimaisia ja ulkomaisia institutionaalisia sijoittajia uskoo yritykseen niin paljon, että sijoittaa rahojaan siihen. Operationaalisesti ja strategisesti tämä ei vaikuta meidän toimintaamme, Sasse sanoi uutistoimisto Startelille. Sassen mukaan ostajia on "yli kymmenen".

Osakkeista miljoona kappaletta myytiin termiinillä, jonka erääntyessä kuluvan vuoden joulukuussa kaupat toteutuvat lopullisesti ja Talentumin omistusosuus laskee nollaan. Talentum ei ole aiemmin myynyt Sataman osakkeita.

Toimitusjohtaja Harri Roschierin mukaan Talentum on pitkään tutkinut mahdollisuuksia vähentää Satama-omistustaan.

- Nyt alan markkinatilanne on kehittynyt ja kehittymässä myönteisesti ja Satama Interactiven oma asema markkinoilla on vahva. Tässä tilanteessa luopuminen omistuksesta on oikean tuntuinen ratkaisu, hän perustelee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Roschierin mukaan Talentum sijoittaa kauppasumman kustannustoiminnan kehittämiseen ja nopeaan kasvattamiseen.

Talentum perusti Satama Interactiven lokakuussa 1997. Yhtiö listattiin Helsingin pörssin NM-listalle vuonna 2000. Sataman liiketoiminta on sittemmin suuntautunut konsultointiin, ja verkkosisältöjen ja -palveluiden tuotanto on keskitetty Talentum Mediaan. Yhteneväisyydet Sataman liiketoiminnan ja Talentumin ydinliiketoiminnan ovat vähentyneet, ja strateginen omistussuhde ei Talentumin mukaan enää ole tarpeen.

Sataman muu omistus oli elokuun lopun tilanteen perusteella jakautunut pieninä siivuina sekä instituutioille että yksityishenkilöille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      Lontoon Uber-kuskit huolissaan perheistään – "He ovat pahoin velkaantuneita"

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää