EU-jäsenyyden kannatus laskussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuoreimman Eurobarometrin mukaan puolet suomalaisista uskoo Suomen hyötyneen EU-jäsenyydestä. Vastaavia lukemia barometri on antanut myös Ruotsissa ja Itävallassa.

Suomen jäsenyyttä hyvänä asiana pitävien kansalaisten osuus sen sijaan on laskenut kolme prosenttiyksikköä puolessa vuodessa. Käännös alaspäin osuu alkuvuoteen 2005. Yhdeksi syyksi arvioidaan EU:n perustuslaillisen sopimuksen kohtaama vastatuuli kansanäänestyksissä.

Jäsenyyden hyvinä puolina pidetään vapautta matkustaa, opiskella ja tehdä työtä kaikkialla EU:ssa. Kielteisinä asioina suomalaiset mainitsevat EU:n byrokratian, virkavaltaisuuden sekä kulttuuri-identiteetin menettämisen.

EU:n laajentumisen kannatus on Suomessa laskenut jonkin verran. Valtaosa ottaisi jäseneksi Norjan, Sveitsin tai Islannin. Eniten vastustetaan Turkin, Albanian, Serbia ja Montenegron sekä Ukrainan jäsenyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää